Eikä dramatiikaltakaan vältytty

Aamu valkeni aurinkoisena, joskin taivaalla oli erikokosia, -paksusia ja -muotosia pilviä. Aamupala ensin, sit kamat kasaan ja mökille. Keittiöhenkilökuntaa ei vielä näkynyt, mut en jäänyt oottelemaan, starttasin keittiön ihan omakätisesti, Pian avustuksella, josta kiitos Pialle.

Kaikista muistilistoista huolimatta unohduksia ei näköjään voi välttää. Totesin, että suodatinpussit on kortilla. Toki oisin voinut värvätä vaikkas KePon hakemaan, mut hommansa kullakin, joten ei. Talouspaperi käy myös hätätapauksessa... lopulta tekstasin Teijalle, jos vaikka matkalla koukkais kaupan kautta. Kiitos Teija!!

Keittiöorjia ei kuulu, ei näy... kello käy. Tartuin luuriin ja soitin. Toisessa päässä vastas äärimmäisen uninen ääni; keittiö oli nukkunut pommiin, tosin väärinkäsityksen takia, selvis myöhemmin. Keittiöorjat luuli, että herätän kun tarttee nousta ja mä tietty luulin, että keittiöorjat nousee ihan iteksiin puol kymmeneen mennessä.

Tarvikemyynnistä huolehti Saija Mustonen.

Kiitos Saija, että pääsit tulemaan!

Eikä dramatiikaltakaan vältytty. Vanhimmainen tuli Pipuliinan kanssa köökkiin ja pyysi kattomaan, että onko Pipulla haava vai mikä kun verta tulee peräpäästä. Meikä tekee työtä käskettyä, vaan eipä sitä nähnyt mistä veri tuli, sen verran sitä tuli. Kehotin vanhimmaista soittamaan ELL-asemalle ja menemään KePon kanssa sinne, ite jatkoin nuorimmaisen kanssa keittiöpuuhia. Liikenteenohjaus hävisi KePon mukana kohti Lohjaa, KePo kun oli se liikenteenohjaaja. Onneks kaikille, luennoitsijaa lukuunottamatta, homma oli vanhastaan tuttua, joten jokainen osas pistää autonsa parkkiin ja suffata mökin pihalle.

Vähän jäi huoli painamaan Pipun osalta, ettei vaan oo mistään saanut vaikka rotanmyrkkyä... Vaan eipä siinä mitään muuta voinut kun ootella, Pipu oli menossa sinne missä homma hallitaan, jos missä, joten me jatkettiin sitä mitä me osattiin; tapaamisen organisointia.

Vähitellen porukka alko olla koossa, keittiö pelitti yhden keittiöorjan voimalla, enää uupui luennoitsija, jolle tekstasin kiireesti vähän "kävelyohjeita", jottei turhaan painele ovikelloa väärällä talolla, kun siis ei sitä liikenteenohjausta nyt ollut, eikä meitin porttihälytin (Muru) oikein tuulensuunnan tai jonkun takia kuulunut mökille. Tässä kohti siis vähän relasin ja läksin vaihtamaan kuulumisia porukan kanssa eli osallistumaan aamun "vapaata keskustelua" osioon.



Aamusumpin jälkeen vuorossa oli luento koiran oppimisesta. Luennoitsijana Kikka Pitkänen Tmi Koirankuje. Kiitos Kikka! Ite en paljoa ehtinyt luentoa kuunnella, keittiö vaati osansa ja moni muukin järjestelyasia.



Luennon aikana saapui myös Pipu; diagnoosi anaalirauhasfisteli. Vaiva on kivulias ja kiusallinen, muttei vaarallinen. Anaalit oli tyhjennetty, puhjennut fisteli putsattu, lääkitys määrätty ja hoito-ohjeet annettu. Pipuliisa jäi osallistumaan keittiön toimintaan kevythäkissä nukkuen.

Luennon jälkeen vuorossa oli ruokatunti. Siinä vaiheessa aurinko paistoi jo täyttä häkää. Pilvet olivat melkeestä kadonneet. Nauttittiin siis toistemme seurasta, ruuasta ja kesästä.

Vaan kaik loppuu aikanaan ja oli oma vuoroni olla äänessä. Ensin ihan minimaalisen lyhyesti koiratanssista, demokoirana Cello. No ei me mitään ohjelmia osata, irrallisia temppuja vaan, ketjutus on ihan vaiheessa. Mut tärkeintä ei ookaan osaaminen vaan tekemisen ilo.

Lopuksi vielä oli osio "kysy - Kipa vastaa", johon porukka oli lähettänyt kysymyksiä etukäteen, joten olin päässyt alustamaan vastaukseni ja hankkimaan mahdolliset lisätiedot valmiiksi. Tätä osiota pidettiin palautteissa hyvänä, joten ehkäpä tälle voi ajatella jatkoakin tulevina vuosina.

Ja kun virallinen ohjelma päättyi, oli vapaan seurustelun vuoro.


Veikko, Kuje ja Padi.

Grilli oli kuumana ja koirilla makkaranhajua haisteltavana. Aasa emännöi vuosien kokemuksella ja äärettömällä notkeudella kuten niin monena vuonna aikaisemminkin, surffaili vieraitten seassa ja kävi tervehtimässä kaikkia. Viivi oli emäntäharjottelijana, muttei kyllä ole siinä ollenkaan niin pätevä kuin Aasa.

Tais Viivillä mennä aika enemmän nuorten miesten korvaan kuiskutellessa kun emännöidessä...

Oli ihana nähdä monia kasvattejaan. Se on ehdottomasti kaiken vaivan väärti. Nuorten kasvattien perheiden aktiivinen osallistuminen ilahdutti todella paljon, silloinhan kaikki tieto on eniten hyödyksi, jotta pennustaan saa kasvatettua "kunnon koiran". Kesän kohokohta on myös tavata Bertta, joka on vuosi vuoden jälkeen ihan yhtä ilahtunut kasvattajansa näkemisestä. Bertasta on kertakaikkiaan mahdoton saada "kunnon" kuvia, se kun kipittää aina kovaa vauhtia luokseni kun vaan kumarrun, ja nuolee tarmokkaasti kasvoni tullakseen taas kohta hymyillen pussailemaan lisää.

Yksi ihana yllätys oli tavata vuosien tauon jälkeen Arskan veli Arttu perheineen. Arttukin muisti meidät, vaikkei tosiaan olla muutamaan vuoteen tavattu. Ja mikä ihana herrasmies Arttu onkaan, tuli juttuun kaikkien kanssa ihan ongelmitta. Pisti mm. pompputanssiksi Hugon kanssa ja valssiksi Lucan kanssa.


Frodo ja Arttu, hyvä kuva katella rauhottavia eleitä...


Artun ja Hugon pompputanssi, oisko tää sitä koiratanssia parhaimmillaan.


Vai oisko valssi parempi? Luca ja Arttu.

Omat koirani kulkivat tapaamiseen ja tapaamisesta pois vaihtelevasti, kosken koko aikaa voinut järjestelyhommien takia niitä pitää paikalla. Kun virallinen osio oli ohi, toin koko viisikon paikalle. Aasa ja Viivi kulkivat ihan vapaasti, pojat pidin taluttimissa. Totoro surffaili välillä Hannan ohjauksessa pitkin poikin ja Cello riekkui keskimmäisen ja miehensä kanssa.


Poika Popponen ja isi Löppönen yrittivät pysyä varjossa.

Ja kun ilta ehtii tarpeeks pitkälle, voi saada vaikka raitisilmamyrkytyksen.


KIITOS KAIKILLE PAIKALLA OLLEILLE!!!

Ja ens vuosihan on sitten juhlavuosi, itse asiassa kahdella tapaa:
Ensimmäinen kasvattamani länderipentue syntyi 1999, joten ensi vuonna tulee täyteen 10 vuotta länderikasvatusta. Ensimmäinen kasvattitapaaminen pidettiin vuonna 2000 ja ensin vuoden, vuoden 2009, tapaaminen on kennel Kipazin 10. kasvattitapaaminen.

Mitähän kivaa keksis juhlavuoden kunniaks...