Valokuvauksen ihmemaa

Maanantaiaamu käynnisty yllättävän kivuttomasti, kuitenkin pal valvomista ja pari huonosti nukuttua yötä takana. Oottelin uupumuksen iskevän päivän pitkin, mutta ei, onneks. Tosin mitenkään aikaansaavaks en itteeni oo koko päivänä tuntenu...

Iltapäivällä, kun kotiuduin, paisto ihanasti aurinko, joten painelin koirien kanssa ulos. Otin jopa kameran mukaan, tosin sen vanhemman Olympuksen, kun mulla on edelleen vaikeuksia saada hyviä kuvia vauhdilla liikkuvista kohteista tolla uudemmalla. Kai se on niin, että mitä enemmän hienouksia sun muuta sälää sitä hitaampi suhteessa kamera on... tai siltä se ainakin tuntuu. Vanha ottaa kuvia nikottelematta, onhan niissä sit toki epätarkkojakin, muttei montaa, uus puolestaan tarkentaa ja tarkentaa ja tarkentaa, vaikka on liikemoodi päällä, ja tilanne vyörähtää länderivauhdilla ohi, hups vaan. Tietty vois vetää sarjatulta, mut jotenkin se ei (ainakaan tällä hetkellä) oo mun juttu, tai sit tarttee hommata pal isompi muistikortti. Eilenkin otin vaan 158 kuvaa. Sit jos vielä vetäis sarjatulta, niin mihin ne kaikki sarjat mahtuis.

Juu, sain ihan upeita kuvia, mutten sit jaksanut niitä kuitenkaan käsitellä julkasukuntoon. Kuvista huomaa hyvin, miten Tiuku on tullut siihen kasvuvaiheeseen kun ei oikein tiedä, että onko se vinttikoira, kameli, leonkerpele vai joku muu outo otus. Osassa kuvia Tiuku näyttää ihan hyvältä, mutta sitten on niitä, joille ei voi kun nauraa.

Aasakin intoutu eilen ja otin kuvia mummelin kuntojumpasta. Se on ihan uskomaton nykyään, pyöritti palloa ja sit hiero itteensä siihen palloon ja yhessä kuvassa on... tai no, en mä kerrokaan, jääköön nähtäväks siinä vaiheessa kun ehdin pistää kuvia näkyviinkin (oisko se ens vuonna tuohikuussa?).

Ulkona puuhaillessa aika kulu kummasti ja kun KePo kotiutu, havahduin siihen, että oltiin koirien kaa oltu ulkosalla pari tuntia. Siitä oli se hyöty, että ruoka maistu kaikille äärimmäisen hyvin ja uni maitto sen jälkeen, siis rauhallinen ilta, kukaan ei reagoinut ees naapurin ipanoiden moporalliin Lepikontiellä.

Nyt tarttis ryhtyä Totoron kanssa harjottelemaan ravaamista, ilmotin nimittäin kolmikon Aasa-Viivi-Totoro Järvenpään näyttelyyn kaiken uhallakin. Siis laskin mielessäni, että JOS Amanda sen yhden pennun synnyttää, niin sille kyllä yhdeksi päiväksi hoitaja löytyy. Täytyy sit torstain jälkeen, kun tietää tilanteen, katella näyttelyitä uudelleen. Eikäpä nykyisillä näyttelyhinnoilla (ja polttoaineen hinnoilla) oikein tiedä kuin moneen lopulta raatsis mennäkään.