Marsupulinaa ja muuta pulinaa

Tänään oli Missin ELL-reissu. Neiti lähti kuljetusboxissa KePon kyydillä kohti Lohjaa ja mä jäin kotiin hermoilemaan, en kertakaikkiaan kestänyt lähteä mukaan, en. Marsut on mulle vähän sellanen herkkä paikka, muitten osalta kykenen täysin kylmän viileeseen toimintaan tarvittaessa, henkilökohtaset reaktiot tulee vasta kun tilanne on ohi, marsujen osalta tää ei aina oikein toimi. Ja hermostuneenahan on koko ajan tehtävä jotain, joten siivosin... se ehkä paljasti kuin hermona oikeesti olin.

KePo palas aikanaan. Missi oli herättänyt yleistä ihastusta ELL-asemalla, eikäpä se nyt mikään rumilus olekaan, pullea, söpö teddy-tyttö, mikäs siinä on huomiota kerätessä. Oli kuulemma käyttäytynyt sivistyneesti, vaikka patista oli otettu neulanäytteet patin laadun tutkimiseksi. Lopputulos oli ilahduttava: huolimatta oudosta olemuksestaan se on vain ja ainoastaan rasvapatti. Vähän hankalassa paikassa, mutta niin kauan kun ei haittaa Missin elämää (siis liikkumista), niin ei tarvitse välittää. JESS!!!

Missi on muuten adoptoinut Maijan ja Milkin. Siellä se paimentaa kaksikkoa, juttelee niille ja on niin emoa, niin emoa. Lisäksi Missi on piristynyt silminnähden; eilen näin sen jopa loikkivan häkissä naperoiden kanssa. Niin ja se säntäsi keinulle, joka keikahti, odotti hetken ja kun keinu ei tietenkään kaikannut uudestaan, niin loikkasi hirmu loikalla toiseen päähän. Iloinen marsupulina täyttää taas keittiön, se tuntuu oikeesti tosi hyvältä.

Tänään oli sitten muutakin jännitettävää, nimittäin Amandan ultra. Pentuja näyttäis olevan tulossa, muttei montaa, ja pikkasen ELL oli ollut huolestunut sikiöveden määrästä... no se käsittääkseni on hyvin yksilöllistä, toisilla paljon, toisilla vähän, toisilla tosi paljon, toisilla tosi vähän. Viikon päästä tilanne kuitenkin vielä tarkastetaan ja varmistetaan, että tiineys edelleen jatkuu. Ite oon sitä mieltä, että jatkuu, jos kaikki on ok, ja ellei ole, niin ei jatku. Kyllä luonto tietää mitä tekee ja mitä se sitten tekeekin on parhain päin.

Tiukulla oli tänään pentukurssin toka kerta. Harmittaa kun en pääse mukaan kattomaan miten Tiukun oppitunnit sujuu, mut KePon mielestä loistavasti ja kuulemma Tiuku on kaikkien suosikki kun on niin hurmaavan sosiaalinen nallekarhu ja hyvin kiltti. No täytynee kysellä kouluttajalta Tiukun tekemisistä viimeistään kasvattitapaamisessa, johon hän tulee luennoimaan, tai sitten spostilla tässä matkan varrella.

Loppukevennys: Mulle on tullut sellanen olo, että Totoro ymmärtää puhetta. Oiskohan se ollu lauantaiaamu kun kuulin Totoron repivän paperia, oli taas löytänyt jonkun multa flunssan tiimellyksessä sängyn alle pudonneen nenäliinan. Sanoin ihan silleen tavan keskusteluäänellä, et annahan sen paperin olla, ei sitä kannata syödä, ei se kakka kumminkaan tuu paketissa... Totoro jätti oitis paperin siihen ja lähti muihin puuhiin.