Dagen efter: Tiuku has landed

Miltäs täällä näyttää? Uteliaita paikalla? Tunkua? Pitäiskö käydä kattomassa laskurin tilastoja? No ette kai te oikeesti kuvitelleet, että mä aamuyöllä blogia päivitän, eilinen päivä ja osa yöstä meni nimittäin tien päällä, eikä täällä ois ollut kukaan lukemassa kumminkaan.

Kun nyt on pitänyt hull... kaikkia jännityksessä, niin kertoisko koko tarinan!?! Joo'o ehkäpä niin. Alotetaan siis alusta.

Torstaiaamun pakattiin Amanda ja kamat autoon. Kymmenen maissa startattiin kohti Tamperestia tarkotuksena löytää Adeinan lauman koti. Ei muuten eksytty kertaakaan, vaikka suunnistetaan edelleen karttojen ja ajo-ohjeiden avulla, ei navigaattorin opastuksella. Amanda ilahtui kun pääsi kotio. Jäämme odottelemaan juoksuja, ehkä ne joskus siitä...

Tamperestista sitten kohti Jyskälää ja sitä kautta kohti Oulua. Ajosää oli hyvä, onneks ei lähdetty keskiviikkona. Joku hässäkkä oli jossain kohti, siinä seisottiin joku 20 minuuttia, mutta muuten matka kulki ongelmitta. Perillä n-elikot residenssissä oltiin joskus ennen seiskaa. Ah miten mukavalta tuntu pitkän matkan päälle rentoutua hyvässä seurassa.

Yö nukuttiin olohuoneen lattialla ja voi sitä ongelmaa mikä siitä Vipulle aiheutui. Se ei oikein osannut päättää, että oisko pitänyt nukkua omien vieressä vai nauttia kasvattajan seurasta. Lopulta se vietti suurimman osan yötä oman laumansa luona, mutta kävi säännöllisesti kurkkaamssa, että vieläkö me siinä lattialla maattiin, nukkuipa jossain välissä tovin sohvallakin untamme vahtimassa. Niin ja joka kurkkauskierroksella Vipun piti tietenkin suuteloida mua korvaan, tuntu, että kieli uppoaa aivoihin asti, Vipu kun ei tyytynyt lipasemaan korvaa vaan työnsi kielensä korvaan.

Aamulla jatkettiin taas matkaa suuntana Kemijärvi ja päästiin näkemään ihan talveakin, ei tosin poroja. Aikataulun mukaisesti oltiin perillä puoliltapäivin ja tavattiin Tiuku sekä kasvattajansa, vanhempansa ja yksi veljistään. Aikaa olisi kulunut enemmänkin kun mitä ehdittiin paikalla olla, mutta kun tarkoitus oli ajaa yhtä soittoa kotiin asti, niin ei auttanut, lähdettävä oli.

Siitä alkoi kohtuullisen rankka ajomatka Kemijärvi-Lohja. Tiuku reissasi onneksi kuin vanha tekijä. Ensimmäinen ehkä kilometri piti vähän taivastella, että mitäs tässä nyt tapahtui. Sitten alkoi paikan haku, ihan sopivaa ei löytynyt, ennen kuin tajusin siirtää Tiukun lattialle jalkoihini, siinä oli se maailman paras paikka tehdä matkaa.

Kotimatkaan meni vähän vajaa 12 tuntia, joten pysähdeltiin välillä evästelemään, tankkaamaan, jalottelemaan ja ulkoiluttamaan Tiukua. Tiuku nukkui suurimman osan matkaa, välillä kalusi vähän evääksi otettua possunkorvaa, söi yhden pienen letun sekä pari pikkupalaa pizzan reunaa, sitten taas unten maille. Aika ajoin Tiuku nousi istumaan ja tarkastamaan, että olin vielä siinä vieressä, enkä kadonnut maailman melskeisiin.

Kiitos pomolle äkkipäätös-lomaluvasta (vaikka tuskin hän tätä blogia lukee)!
Kiitos n-elikoille majotuksesta ja seurasta!
Kiitos Einille ja Olaville naperosta! Teemme parhaamme, että hänestä kasvaa sellainen kun kunnon leonkerpeleen kuuluukin olla.

Jälkipyykkiä eli miten tähän päädyttiin:
Kun oltiin tehty päätös, ettei Murua enää pennuteta, niin alkoi kepeä kissanhänänveto siitä, että tuleeko meille enää isoa koiraa yleensä ottaen ollenkaan vai jääkö Muru lajinsa viimeiseksi. KePon mielestä koira ei oo edes kunnolla koira, ellei se ole leonkerpele. Ite taas pohdin selkääni ja lonkkaani ja jarrutin minkä kerkesin. Tätä juupas-eipäs-juupas-eipäs -vaihetta kesti aikansa, mutta koskapa omatkin juureni ovat hyvin syvällä leomullassa, ja on niitä muitakin syitä, niin lopulta tein taas itelleni ihan tyypilliset, täräytin pommin KePon naamalle: tos on nyt pentu tarjolla, ota tai jätä. Siitä se projekti lähti.

ps. Kuvia tulee kunhan ehdin käsitellä niitä julkaisukuntoon.

Taidan lisätä kuvat tänne loppuun, en omaksi aiheekseen.
Autossa alkumatkasta


Ulkoilutauolla jossain matkan varrella


Jalkatilassa, missä oli se ihan kaikkein paras paikka matkustaa... paitsi ehkä mun jalat puutu enemmän kun luvallista...


Tiuku ja Muru


Popponen ja Tiuku pihamettässä


Popponen yrittää opastaa Tiukua sisäkumin venytyksen saloihin



Popponen on päättänyt myös opettaa Tiukulle, kuin jokaisen koiran taitoihin kuuluu kolme N:ää nopeus, näppäryys ja notkeus.


Vanhimmaisen Pipuliinan mielipide Tiukusta palloilijana