Tyhjän pesän kriisi

Joskus aikoinaan, lähinnä kai kun kolme pikkuiippaa riehu kotona, aattelin, että ah sitä onnen päivää kun lapset kasvaa ja kun porukka kotona harvenee. Juu'u, se tunne on vähentynyt sitä mukaan kun tytöt on kasvaneet ja mitä lähemmä se "rauha ja hiljaisuus" on tullut, sitä enemmän on alkanut tuntua, ettei se ehkä, ainakaan aluksi, ole mitään onnea ja autuutta. Kun on tottunut, että nurkissa pyörii sakkia kun Vilkkilässä kissoja, parhaimmillaan meillä asu kolmen oman lisäks vanhimmaisen ja keskimmäisen silloset poikaystävät, niin ei välttämättä ole helppoa tottua rauhaan ja hiljaisuuteen.

No kaiken rehellisyyden nimissä; ei siitä mulle mitään kriisiä tule, on tätä tekemistä riittämiin joka tapauksessa ja seurana nelijalkasia, mutta tulipa vaan mieleen tänä viikonloppuna, ettei asia niin yksoikonen lopulta ole. Jos vaikka tavarat lakkaakin kävelemästä omin avuin minne sun sattuu niin eipä sitten voi huutaa apuakaan aina kun siltä tuntuu.

KePo on painanut duunia perjantai-illan ja koko viikonlopun. Vanhimmainen ja nuorimmainen olivat duunissa molemmat perjantai-illan ja vanhimmainen tänäänkin, nuorimmainen sentään on ollut viikonlopun kotona, tosin ei sitä pal huomaa... pysyy omissa tiloissaan melkeestä koko ajan. Koirat sitten on pitäneet seuraa koko ajan.

"Aikani kuluks" päivittelin vähän kotisivuja ja tein kirppisblogin noille remontin alta löytyneille "tarpeettomuuksille". Toivottavasti oisvat jollekin muulle tarpeen... että tervemenoa kurkkimaan kirppisblogiin. Tosi hankala oli keksiä mitään hintapyyntöjä ja postikuluja en viitti ees ajatella, ne on nykyään ihan hirveet, että tinkiäkin saa ja jos ostaa useemman jutun, niin "säästää" postikuluissa. Niin ja tossahan ne kamat ei suinkaan ole kaikki, lisää on tulossa, kunhan vaan ehtii nurkkiaan koluamaan ja toisaalta käymään läpi kaikki epämääräset pussukat, joihin on tullut kerättyä poismenevää tavaraa...

Että ei kun jatkamaa...