Lähtiskö lentoon vai pitäiskö maadottaa

Yöllä vilkasin ikkunasta ulos, sää sen näkönen, että iltanen liukkaus teillä ei ainakaan ois hupenemaan päin. No talvi on ja elämä on. Aamulla ulkona odotti pieni ylläri; sato vettä. Lepikontietä ei ollut aurattu, vaan se nyt ei oo ongelma eikä mikään, pakussa kyllä maavara riittää. Ongelmaksi osottautu toi Turuntien liittymä, se on lievästi nouseva ja siinä on "kynnys" Turuntiehen, lunta tietty paksu kerros ja jää alla. Eka lähtö meni puihin, kun ei lähde, niin ei lähde. Pakki päälle ja muutama metri tilaa vauhdin ottamista varten. Vähän lähti silti nihkeesti, nastarenkaat alla kyllä, vaan kun ei autoja näkynyt tulossa Turun suunnasta, niin sain suditeltua liikenteen sekaan ja loppumatkahan oli ihan kakunpala: suolaa, suolaa, enemmän suolaa.

Ilta meni Reiki2:lla. Nyt on latausta vaikka muille jakaa, pää on kevyt, mieli kepeä ja lonkkakaan ei pahemmin kiusaa. Vaikuttavaa! Kiitokset taas kerran Annelle. Eipä ois sillon polttareita järkätessään meikäläinen uskonut, että ympäri käydään ja yhtehen tullaan myöhemminkin. Muille kurssilla olleille myös kiitokset kaikesta. Toiset ovat ehtineet polullaan jo varsin pitkälle, kuten vaikkapa Leena, toiset... tai ainakin minä, vielä jonkun puskan takana miettimässä, että mikä polku valita.

Omalta osaltani täytyy sanoa, että tuo kaukohoito-osasto oli ihan parasta antia, sitä tuli testattua sekä lähettäjänä että uhrina. Uskoisin jatkavani polkua, jonka varrella on koiria, siis ihmisten lisäksi, ainakin noille omille tuntuu hoito kelpaavan, joten ehkäpä muillekin. Vaan vähän on vielä matkaa ennen kun voi kääriä hihat ja käydä työhön, järkevästi ajatellen, mutta onko tässä tapauksessa järkevää ajatella järjellä... mmm... sanopa se.