Huomaan olleeni hyvin laiska kirjottaja tällä viikolla, mut jotenkin aika on vaan menny ja seliseliseli. Syyllisyyttä tuntevat selittelee, joten antaa olla...
Jotain voi varmaan päätellä jo kirjotustiheydestä; hiljaiseloa eikä arkea kummosempaa. Lonkka sentään alkaa olla aika hyvä, vaikka on niitä vaikeita hetkiä edelleen, mutta ei enää niin usein, eikä enää niiiiiiiin vaikeita.
Löppösellä on nuppi sekasin, ollut oikeestaan koko viikon. Varmaan se on jollain naapurin nartulla / nartuilla juoksut kun Löppönen kulkee pää pilvissä ja kuono maassa. Sisälläkin pitää nuoleskella lattioita ja välillä vähän vinkuakin. Epätoivosimmalla hetkellä kannattaa yrittää iskee noita meitin vanhoja neitoja, jotka kyllä osaavat käsilaukkua heiluttaa, varsinkin Kassi-Alma, joten hätäpäissään voi sitten vaikka astua Popposta, se ei heiluta käsilaukkua. Onneks hölmöys ei tee Löppösestä kuuroa tai tottelematonta, ihan on kun aina, varsinainen palveluskoira.
Lemmentuskissa riutuva Löppönen tietsikkapöydän alla
Popposta ei lemmenhuolet paina
Vielä epätoivosemmaksi Löppönen on muuttunut viimesen parin päivän sisällä kun tuolla meidän mökillä on ollut nelijalkapariskunta lemmenlomalla. Voi sitä haistelun määrää ja elämän epäreiluutta... No ehkä ne Amandan juoksut pian alkais, toivottavasti, se kun on tää odottavan aika niin älyttömän pitkä. Löppönen sentään ei onneks tiedä mitä tässä ootellaan
Vaan yks on haitta tällä lemmenkipeydellä, koipi nousee toisinaan, siis sisällä, yök. En vaan onnistu saamaan herraa kiinni itse teosta, se lopettas ongelman taas pitkäksi aikaa. Mutta seurauksista saan kyllä nauttia kuten tässä eräänä päivänä kun piti lähtemäni kauppaan. Tuuppasin jalan toppasaappaaseen (ne on olleet parhaat tän lonkan kanssa, säistä viis) ja saapas oli ihan märkä. Olipa vaan Löppönen osunut niin tarkkaan saappaaseen, ettei pisaraakaan missään muualla, ei silti sillä hetkellä naurattanut, nyt voi jo nauraakin. Ohihan se taas tämäkin menee, se on nähty, ettei meillä koko aikaa tartte saappaitaan varoa.
Popponen puolestaan yrittää edelleen tehdä itseään tykö Arskalle, kulkee Arskan perässä, tunkee Arskan naamalle, pyörii Arskan ympärillä, välillä tulee turpiin, että tukka lähtee ja tuota pikaa sama meno jatkuu. Tosin tilanne on siinä mielessä muuttunut, että nykyään Arska yleensä vaan murisee, ei heiluta knyytipussiaan ja öisin, välillä päivisinkin, Popponen onnistuu hiipimään ihan kiinni Arskaan ja siinä sitten molemmat nukkuvat onnellisen unta, vanha herra Iso-Arska ja nuori herra Popponen.
Herra Iso-A ja paashipoikansa Popponen
Iso-A viiletti sellasta vauhtia, ettei osunut kokonaisena yhteenkään kuvaan... No joku päivä mä opin vielä ton uudenkin kameran ulottuvuudet, siihen asti on tyytyminen siihen mitä sattuu saamaan.
Ja jottei Arska jäis ihan päättömäks
Aasa ja pakastimen alla kasvaneet villakoirat
Kassi-Alma Viipula on pistänyt käsilaukkunsa piiloon ja vetelee hirsiä
Että ei kun lauantai-illan viettoon...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti