Mulla on enää 10 sivua jäljellä
... siis sitä OKKO-kurssilta luettavaksi määrättyä kirjaa Tony Dunderfelt: Henkilökemia. Kiinnostava kirja, ehkä pitää lukea se toiseenkin kertaan. Jo vuonna kivi ja keppi tuli luettua koulussa "ylimääräsenä" psykologiaa kun joskus aattelin, että jos vaikka psykologiksi tai psykiatriksi. Aika kauas lopulta ajauduin, nimittäin koodariks. Toisaalta sillä saa nykyään mykistettyä vävykokelaita, jotka pitävät alaa suorastaan kulttina, eivätkä voi edes kuvitella, että joku vanha akka vääntää ohjelmistoja. Niin ja lisäksi saa mairittelevia kommentteja: "Ai sä oot niitä historiallisia koodareita. Wau!". Äärimmäisen imartelevaa, eikö
Aasa on viimein vähän laihtunut. Koville on laihis vanhalle rouvalle ottanut, vaikkei mitään rankkaa laihista olekaan noudattanut. Ehkä tosta vois hippasen vielä puristaa. Varsinaista laihista Aasa ei kuitenkaan enää jatka, että jos paino putoaa, niin se putoaa sitten ihan sillä, että vahdin jottei Aasa syö muidenkin ruokia, eikä saa kovin pal makupaloja.
Vanha rouva osaa kyllä niksit. Kerran Aasa aamulla luuli... en kai mä vaan ole jo kertonut tätä... ei jaksa muistaa, joten jatketaan. Siis kerran Aasa aamulla luuli, että olin jo lähtenyt kun ulko-ovi pamahti kiinni, nutta seisoinkin edelleen eteisessä. Kun kuulin Aasan haukahtelevan, niin kurkkasin olohuoneeseen ja mitä näinkään: Aasa siellä komenteli muita, että saisi napattua niiltä namin, omansa oli jo syönyt (annan siis joka aamu koirille jotain pientä, joskus suurtakin, ennen kuin lähden töihin). Nykyään siis vahdin, että muut ehtivät syödä oman pikku naminsa ja vasta sen jälkeen menen ovesta ulos.
Huh kelloa! Jospa nyt vaikka menis lukemaan loput 10 sivua ja viimeistelemään tehtävien vastaukset. Huomenna onkin ohjelmassa luento koiran stressistä ja viikonloppuna OKKO-kurssi. Eipä käy aika pitkäksi, ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti