Arskan kuulumiset

Olisko nyt aika tarttua taas arkeen, vaikka vähän se vielä on hakusessa, vähän on tunnelmat vielä sekavat. Mutta alotetaan alusta.

Sunnuntaina olin taas kurssilla ja päivä oli oikein onnistunut. Ajelin kotiin hyvillä mielin pää täynnä uusia oivalluksia. Kotiinpaluu jysäytti kerralla alas pilvistä. Vähän ennen kuin tulin kotiin oli Arska saanut päähänsä sen luokan tällin, että oli mennyt taju ja Arska oli vaan pyörinyt maassa tajuttomana ja kroppa yritti vääntyä väkisin korkkiruuville. KePo yhdessä nuorimmaisen kanssa oli raahannut Arskan sisälle ja tuupannut muut koirat ovien taa. Nuorimmainen istui Arska sylissään olohuoneen sohvalla ja KePo sano mulle, että tee jotain.

Tein sen minkä kykenin: annoin homeopaattisia, tunnustelin lihaksia ja luustoa, yritin saada Arskaan jotain yhteyttä ja tajuisessa tilassa Arska kyllä oli, mutta reagointi oli tosi huonoa, Arska oli jäykkä kun puuhevonen ja kaikki neljä jalkaa sojottivat minne sattui, selkä yritti kääntyä kierteelle, jalat eivät kantaneet, kaikki lihakset olivat kivikovat ja tärisivät, ikenet kirkuvan punaiset, hengitys aika puuskutusta.

Päivystävien numeroita esiin, mutta mikä päivystää sunnuntai-iltana. Kunnallinen päivystys kahdessa paikassa, toiseen meitä ei huolittu viimeksikään kun oli hätä ja toiseen en eläintäni vapaaehtoisesti vie. Sitten yksityiset, sulkemisaika melkeen käsillä. Saimme yhden eläinlääkärin kiinni puhelimitse ja kuultuaan oireet hän kehotti lähtemään välittömästi yliopistolliseen eläinsairaalaan Viikkiin. Ei kun autoon ja menoksi. Siinä tohinassa unohtuivat niin taluttimet kuin Arskan paperitkin...

Ajomatkan aikana Arskan tila muuttui sen verran, että selän korkkiruuvikierteelle väkisin vääntö loppui, oikean puolen jalat rahoittuivat vähän, vasemman puolen jalat sojottivat edelleen jäykkinä ja hengitys oli aika mielenkiintoisen kuuloista. Jouduttiin odottelemaan jonkun aikaa. Arska rauhoittui syliin, toinen pää KePon sylissä, toinen meikäläisen sylissä ja lopulta tajunnan tila oli sellainen, että piti vähän murista ohi kulkevalle villakoiraurokselle.

Kun päästiin eläinlääkärin pakeille, niin hän ensin tutki Arskan ja kehotti sen jälkeen laittamaan lattialle, että nähdään pysyykö Arska tolpillaan. No pysyi ja pysyi, miten sen nyt ajattelee. Koko kroppa oli U-kirjaimena vasemmalle, selkä köyryssä, häntä tiiviisti kylkeä vasten, vasemman puolen jalat taipuneina rungon alle ja takajalat ihan koukussa. Arska näytti ihan rikki menneeltä lelulta, jonka joku paiskannut päin pöydän reunaa. Kyllä siinä kyyneleet nousi silmiin. Kävely oli sellaista, että muutama askel ja nurin. Jopa istuviltaan Arska kaatui äkkiä taaksepäin. Urheilusuorituksen jälkeen Arska tutkittiin vielä uudelleen ja todettiin, ettei asentotunto ole normaali.

Lopulta ELL ilmoitti, että Arska jää tarkkailuun yön yli ja neurologi tutkii Arskan aamulla. Sanoivat laittavansa kanyylin, jotta voivat lääkitä nopeasti jos aivopaine nousee. Siinä kohti mulla nousi joku muu paine kun aivovaurion mahdollisuus konkretisoitui. Rintaa kouraisi kun Arska vietiin ja itse oli vaan lähdettävä ajelemaan kotia kohti.

Ihme kyllä sain yön nukuttua, itse asiassa olin ihan tajuttoman väsynyt, enkä maanantaiaamuna olisi ollenkaan jaksanut jalkeille, mutta ei auttanut, töihin oli lähdettävä.

Vähän ennen puolta päivää soi puhelin ja ELL soitti. Hän kertoi, että Arska on suht pirteä, mutta kulkee edelleen selkä vinossa ja oireiden perusteella on kaksi mahdollisuutta: kaularangan tai aivorungon ongelma. Kumpikaan ei kuulostanut korvaani kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Toiminnakin osalle tarjottiin kahta vaihtoehtoa: aivojen ja kaularangan kuvaus tai sitten hakea vaan Arska kotiin ja odotella pari viikkoa ja katsoa miten tilanne kehittyy. Valitsin sen kalliimman vaihtoehdon ja ELL lupasi soittaa kun homma on selvä.

Puhelua saikin sitten odotella huolestuttavan kauan. Yritin rauhoitella itseäni hokemalla, että ELL sanoi heidän odottavan, että Arska herää narkoosista ennen kuin soittavat. Lopulta vähän jälkeen neljän ELL soitti ja sanoi, että Arskan saa tulla hakemaan kotiin.

Tietokonetomografia osoitti epähomogeenisuutta aivorungon alueella, mitään muuta erityistä ei löytynyt. Arska sai kipulääke- ja antibioottireseptin, kehotuksen välttää stressiä, liikkua hitaasti ja rauhallisesti, mutta suht usein sekä levätä. Iskuja päähän pitää välttää niin hyvin kuin mahdollista, koska hetken aikaa verenvuotojen riski on suurempi kuin normaalisti.

ELL kehui Arskaa, oli kuulemma käyttäytynyt tosi upeasti, antanut laittaa kanyylin, ottaa verinäytteitä jne. Täytyy kai siitä olla edes vähän ylpeä kaiken kurjuuden keskelläkin.

Kun päästiin kotiin Arska käveli ihan toivottoman näköisesti: taipuili voimakkaasti vasemmalle, vasen takajalka ihan rungon alla (sivusuunnassa) ja takapään tasapaino pahasti hakusessa. Ruoka kuitenkin maistui ja Arska oli pirteä. Ääniä Arska säikkyi kotiin tullessaan (tosin KePo sanoi, ettei hänkään melua kestä migreenissä) ja oli muutenkin aika levoton. Illalla joskus ysin aikaan Arska sitten lopulta rauhoittui ja vaipui syvään uneen.

KePo käski pistää Arskan yöksi häkkiin, mutta mitä stressin välttämistä se nyt olisi ollut. Niinpä kalustettiin makkari uuteen uskoon: sänky seinän viereen ja vielä vähän estettä jalkopäähän ja niin Arska pääsi "vakiopaikalleen" jalkoihini. Arskalta kesti tovin rauhoittua kun mentiin nukkumaan, mutta lopulta se rentoutui uneen. Arska nukkuikin yönsä hyvin, vaihtoi vaan muutamaan kertaan paikkaa, mutta samaa ei ehkä voi sanoa meistä muista. Nukuin vuoroon oikealla kyljellä ja selällään, KePo tais nukkua koko yön ihan samassa asennossa kun mihin illalla nukahti, joten vähän oli aamulla puutunut olo molemmilla, mutta se unohtui kun nähtiin miten pal paremmin Arska käveli kuin sunnuntai- tai maanantai-iltana. Enää oli toinen takajalka vähän alle kääntynyt, ihan kun joku olisi sen lonkasta taivuttanut väärään asentoon, muuten asento aikasen normaali.

Tänään Arska on ollut ihan pirteä, syönyt hyvin ja liikkunut ulkona vauhdilla. Haukkuakin on pitänyt kun Taikan emäntä tuli Taikaa hakemaan. Talutinta käytetään ulkoillessa, jollainhan vauhtihirmua on hillittävä. Päivän pitkin Arskan asento on mennyt vähän aamua huonommaksi, väsmystä varmaan, mutta eiköhän se tästä. Positiivisella mielellä ollaan.

Sen verran on Arskalta ehditty, että käytiin antamassa panoksemme länderien epilepsiatutkimukseen. Aasahan luovutti verinäytteensä jo aiemmin ja tänään oli meiltä vuorossa Viivi ja Cello (tosin Cellon suonista eivät saaneet jostain syystä verta tulemaan), mukaan haettiin keskimmäisen Arosa ja kasvateistani haalittiin mukaan Astra ja Taika.

Nuorimmainen on tämän päivää vahtinut Arskaa, meikäläinen tekee etäpäivän huomenna ja sitten on taas nuorimmainen kotona, ens viikolla KePo iltavuorossa ja sen jälkeen Arskan pitäiskin olla oma normaali itsensä, sitä mieltä oli ELL ja näin me uskomme.

Arska lähettää ihailijoilleen terveiset ja kiittää saamastaan kannustuksesta ja henkisestä tuesta.