Onko se vasta keskiviikko?

Oon koko päivän elänyt torstaita, eikä päähäni millään mahdu, että on vasta keskiviikko. Miten jotkut viikot tuntuu pitemmiltä kun toiset ja sitä edistää toisinaan parikin päivää ja sitten toiset viikot tuntuu tosi lyhyiltä ja sitä jätättää parikin päivää.

Arska on jo melkeestä loistokunnossa, vasen takajalkakin toimii ihan melkeen normaalisti. Aasan ja Viivin vointia on myös kyselty. Aasa näyttäisi olevan ihan kunnossa, emmekä ainakaan näe suussa mitään, vaikka kuin fikkaria apuna käyttäen olemme poskia syynänneet. Eli hieman poikkeavista veriarvoista huolimatta Aasa näyttäisi olevan nyt kunnossa. Viiviä ei korva ole sen jälkeen vaivannut kun tulehdus saatiin pois. Ei Viivi "kasvainkorvallaan" pal kuule, mutta tässä perheessä kaikki osaavat käyttää ääntään, jos tarve on (ja joskus muutenkin), ja kun nyt tiedetään, että miksei Viivi aina reagoi, niin voidaan säätää äänenvoimakkuutta tarpeen mukaan.

Kerrotaanko lopuistakin? Maltin takapää on tasasen jäykkä ja täytynee tässä lähiaikoina viedä Maltti eläinlääkärille "vuositarkastukseen", että tiedetään missä mennään, omilleen kun sokeutuu niin helposti. Muru jaksaa hyvin, turkki on kasvanut ja vauhtia riittää. Waldo-kissa on kehittänyt äänenkäytön huippuunsa. Naapuri onkin sanonut, kun on joskus kysytty, että haukkuuko meillä koirat haitaksi asti, etteivät he koirien haukkua huomaa, mutta sen kuulevat kun kissa ulkoilee...

Cello sitten... Cellolle on iskenyt joku isotteluvaihe päälle. Ei, Cello ei murise tai muuta sellasta, mutta nyt kun Arska on ollut enemmän levossa ja vähemmän liikkeessä, niin Cello on katsonut oikeudekseen merkata paikkoja omakseen... siis myös sisällä. Se osaa olla tosi raivostuttavaa, vaikka onkin varmasti taas vain yksi ohimenevä vaihe, jota Arskan sairaus on edesauttanut.

Tapasin Arosankin tänään kun hain vanhimmaisen keskimmäisen luota ja jäin sitten sumpille samalla. Arosa yritti näyttää nälkään nääntyvältä, siltä kuin sille raasulle ei olisi annettu yhtään ruokaa vuosiin. Ja tietenkin annoin Arosalle, nälkään nääntyvälle raasulle, muutaman keksinpalan, kun ei toinen ollut saanut ruokaa vuosiin, ja vahvistin näin Arosan erinomaisia näyttelijänkykyjä. Arosa on kyllä hurmaava persoona.

Tällaisia täällä tänään ja nyt on mentävä ruokkimaan koirat, epätoivo paistaa jo niitten karvaisilta kasvoilta ja kyllähän niitten ruoka on myöhässä, tunnustan.