Pienet sairaanhoitajat

Loma on sitä varten, että sairastaa, edes osan siitä. Ainakin kunnon työntekijä sairastaa lomalla, ettei mene hyvää työaikaa hukkaan. Niin siis selkä taas vaihteeksi muistutti olemassaolostaan ja heräsin keskiviikkoaamun kunniaksi ihan yksjalkasena, toinen jalka ei tahtonut kantaa alla ollenkaan ja selkä oli ihan yhtä puuta ja tuska... joo antaa olla, en välitä muistella.

Siinä sitten makoilin ison osan keskiviikosta punkan pohjalla, lepotuolissa pihalla ja iltapuoleen kykenin makaamaan jo sohvallakin tölläämässä töllöä. Onneksi on nuo neljä pientä sairaanhoitajaa, kaksi sisar hento valkoista ja kaksi raavaampaa. Niinpä kun keskiviikkoaamuna kömmin takaisin punkkaan, todettuani, etten juur sillä hetkellä kykene muuhunkaan, kömpi kolme pientä sairaanhoitajaa mukanani punkkaan. Neljäs meni sängyn alle, siellähän se jostain syystä viettää yönsäkin. Arska pönkkäsi minut pystyyn nojaamalla vatsaani. Pääsin juur ajattelemasta, että tarvisin tyynyn selkäni taa, jotta saisin lihakset rennoiksi ja hups vaan, Viivi tunki tiiviisti melkeen puoliksi alleni. Aasa jäi vähän loitomma ikään kuin seuraamaan tilannetta. Kukaan ländereistä ei poistunut makkarista, vaikka muu perhe kulki sisään ja ulos ja kuka minnekin.

Iltapäivällä kykenin siirtymään lepotuoliin ulos. Hoitajalauma seurasi. Siinä ne sitten makoilivat tuolini ympärillä kuin suojelusenkelit. Ei tietoakaan riehumisesta tms. Koko kööri seurasi minua koko ajan kuin hai laivaa.

Tänäänkin ovat vielä pitäneet huolta siitä, etten jää minnekään ja pääsen liikkumaan paikasta toiseen. Käyvät välillä tökkäämässä kuonolla, että mikä on olo, nuolasemassa kättä tai jalkaa tai naamaa.

Aamulla, jostain syystä rämmin ylös punkasta viimeisenä, länderilauma oli sitä mieltä, ettei perheestä kenenkään tarvihe tulla minua herättämään. Kolmesta kurkusta kuului varoitusmurina kun 'herättäjä' saapui. Arska jäi vielä seuraamaan, että varmasti pääsin ylös punkasta ja että varmasti pääsin pois makkarista. Vasta kun olin päässyt onnellisesti veskiin, lähti Arska käymään ulkona.

On se hienoa, että on lauma pieniä sairaanhoitajia seurana. Onneksi tänään on ollut eilistä parempi olo, joskin voisi se parempikin olla tämä olo. Nyt sentää kykenee jo tovin kerrallaan istumaan ja kävely sujuu aika hyvin, vähän tavallista hitaammin vaan. Eiköhän tämä tästä. Tosin päätin jo, etten lähde turisteilemaan agirotuun, en tällä selällä, en. Sunnuntaina pitäisi kuitenkin kyetä Karjaan näytelmiin, joten säästelen sinne.

Jostain syystä en kyllä ole ollut pahoillani, vaikka selkä on vaivannut. Täytyy oikein itekin ihmetellä. Toisaalta kun sää on upea ja olo lepotuolissa ihan ok ja hyvää lukemista on pinokaupalla, niin mikäs siinä on ollessa, eipä tule edes kiusausta ryhtyä tekemään jotain yleishyödyllistä, voi laiskotella hyvällä omallatunnolla.