Missi kohtaa lääkäritädin

Lipesin duunista parikyt minuttia ennen aikojaan, että ehdin ajella rauhassa kotio, käyttää koirat pikasesti ulkona, haukata jotain, pakata Missin kuljetusboxiin ja sitten ajella rauhassa Lohjalle. Nuorimmainen lähti marsuneidiksi, jotenkin aina tuntuu, että on kivampi kun matkalaisella on oma seuraneiti huolehtimassa siitä, vaikka oon kyllä toisinaan joutunut vaan kiinnittämään boxin vöihin ja vilkuilemaan potilaan vointia sivusilmällä siinä ajaessa.

Pikasyynissä ei mitään kamalan kummallista löytynyt, muttei Missi niin helpolla selvinnyt, vaan vanha neiti rauhotettiin ja sitten lääkäritäti (juu, oon ihan paras tädittelemään, lääkäriTÄTI oli taatusti mua ainakin parikymmentä vuotta nuorempi) nappasi Missin boxeineen ja ilmotti, että ellei soiteta, niin puol kuuden jälkeen saa hakea. Ajeltiin sit nuorimmaisen kanssa takasin kotio oottelemaan aikaa parempaa.

Puol kuuden maissa lähettiin KePon kanssa kotoa Missiä hakemaan. Vanha neiti oli selvinnyt hyvin rauhotuksesta, vaikka meitä etukäteen varotettiin, että se voi olla menoa kun ei Missi oo ihan kunnossakaan. Antibioottia oli saanut, jotain vitamiineja oli saanut, suolen toimintaa aktivoivaa ainetta oli saanut, nestettä nahan alle oli saanut, särkylääkettä oli saanut ja mitä lienee muuta. Jossain takahampaassa oli ollut piikin tapanen, joten hampaat oli hoidettu. Kotiintuomisina Missillä oli antsakuuri ja "varauksellinen ennuste, koska ikää jo on".

Illalla Missi oli suht pirteä, narkoosikankkunen huomioon ottaen, ja syödä napersi vähän jyvätankoa, söi pihalta hakemani ruohot, vadelmanlehdet, ratamot, voikukat ja mitä niitä nyt olikaan, mutta kovin aktiivinen Missi ei todellakaan ollut. Päivä kerrallaan tässä nyt elellään ja katotaan kuin käy.