Fiksut ja filmaattiset, isot ja vaaralliset

Jos eilen aamulla olin tukehtua lusikkaan, niin tänä aamuna ottelin astetta isomman aparaatin kanssa, nimittäin kuorma-auton. Ajelin kaikessa rauhassa duunia kohti, sitä sallittua 80 km tunnissa, enkä muuten yhtään kovempaa, varmaan vielä vähän hiljempaa, koska varon aina sitä tiettyä Ojakkalan risteystä, se tulee Turusta päin tultaessa lopulta aika "yllättäen" eteen ja sieltä, yllätys, yllätys, tullaan eteen säästä ja tien liukkaudesta välittämättä, sillä sehän nyt on tungettava vaikka kuin pieneen rakoon kun voi olla, että normaalin yhden tai kahden auton sijaan Turusta päin tuleekin ihan tunnin ruuhkaletka...NOT!!!

No siis lähestyn risteystä ja Ojakkalasta päin tulee kuorma-auto. Se on sen verran kaukana risteyksestä, että oletan sen ilman muuta pysähtyvän, mutta ei. Onneks jotkin toiminnot on selkärangassa, joten kun vielä aivojen tasolla tuijotan silmät suurina, että ei *ttu, se *tanan piippäähän vaan tulee sieltä, niin jalat on jo hakeneet paikkansa ja apsit naputtaa henkensä hädässä, vaikka tie on kuiva, sula ja hyvässä kunnossa, torveenkin ehdin nojata pitkään ja hartaasti siinä vaiheessa kun aivotason käskyt alko mennä perille. En uskalla edes ajatella mitä ois tapahtunut, jos tiellä ois ollut vettä, jäätä, jotain muuta tai jos selkärankakäskyt ois toimineet yhtä tahmasesti kun aivot tai ellei kuormiskuski ois kiihdyttänyt parhaansa mukaan alta pois (päätellen siitä mitä tunki pakoputkesta).

Vältin kuorma-auton alle ajamisen sanoisin nipin napin ja ensin kiehahti niin, että jos tyyppi ois pysähtynyt, niin oisin varmaan mennyt ja lyönyt. Sitä ihminen noissa tilanteissa keksii ihan kummasti kaikkia sellasia nimityksiäkin lähimmäisestään, joita ei tiennyt edes osaavansa. Veikkolan kohdille tultaessa oli jo melkeen leppynyt ja tulkitsin vilkun vilkauttamisen anteeksipyynnöksi, vaikka toki saatto olla vaan, että kuormiskuskin kahvikuppi osu vilkun vipuun.

Terveisiä vaan tän aamuselle kuorma-autokuskille ja kaikille muillekin Ojakkalan risteyksestä ykkötielle tuleville (niin kun ne muka tätä blogia lukis), että siinä risteyksessä ei kyllä kannattais ihan viime tipassa alle ajaa, ei varsinkaan liukkailla säillä. Ykköstietä ajaessa risteys tulee näkyviin oikeesti aika "viime tipassa". Sit siinä on het jyrkkä ylämäki ja yllättävän harva osaa mäkeen kiihdyttää ja siinä vaiheessa kun kakskaistaosuus alkaa on jo ihan liian myöhästä...

Ruokatunnilla hilpasin Ikeaan hakemaan toisen lokerikon, nyt on keittiö kuosissaan siltä osin. Samalla söin edullisen "lounaan"; kaks nakkisämpylää ja pehmiksen, hinta kokonaiset 1,50 eur yhteensä ja pehmis oli iso ja sellanen "kova" kun ennen vanhaan, ei mitään valuvaa lirua. Nakkisämpylän sämpylä on onnettoman pieni, mutta ah niin maukas, nakki puolestaan on iso. Hyvin tolla lounaalla pärjäs kotiin asti.

Illalla oli Totoron agitreenit. Ja mehän ollaan harjoteltu ihan megapal istumista ja paikalle jättöä... joo, eilen ja tänä aamuna, mut se meni kyllä hyvin. Ja hyvin se meni myös hallilla, häiriönkin alaisena, ihme kyllä. Kontaktisanaa me tosin ei muistettu harjotella ollenkaan, että silleen. No aina ei voi voittaa, ei ees joka kerta.

Tänään päästiin esteille ja Totorohan hyppäs hypyt mallikkaasti vaikka mun kädet heilu millon missäkin. Pujottelu oli toinen harjotuksen kohde... emännälle. Välillä oli kädet solmussa keppien kanssa tai keppi kainalossa tai jotain. Totoro kyllä meni tosi upeesti. Mä vähän luulen, että Totoro on mulle ihan liian nopeeoppinen, fiksu ja vauhdikas. Se osaa jo, kun mä vasta kompuroin esteisiin. Ohhoijaa.

Välineet on muuten harrastamisessa ihan ehdottoman tärkeet. Mitä siitä, että unohin mihin oon menossa ja tempasin jalkaan korkokengät (niillä onneks voi juosta, käytän niitä näyttelyissäkin), namipalapussi piti kuitenkin ehdottomasti ostaa, että Totoron palkkaaminen sujuu ongelmitta. Toi pussukka on kyllä tosi näppärä, sellanen vyölaukkutyylinen, riittävän iso, että saa namit äkkiä esiin ja helposti suljettavissa kun ei namitarvetta ole. Siis mulle just bueno. Ostin mä namipalojakin sellasen säästöpussin, ne kun Totorolle kelpaa kummasti.

Kotiläksyjä tuli taas niin, että hyvä kun muistaa. Ehkä mä kirjaan ne tähän, niin voin ens tiistai-iltana tarkastaa, että mitä piti viikon pitkin harjotella ja mitä pitää keskiviikkona osata. Pitää kehittää "nami kädessä" -komento, varmaan harjotella sitä katsekontaktia ja kontaktisanaa, opetella rynnimään hypyltä toisella namia "oikeessa" kädessä heilutellen, harjotella vispaamaan käsiään oikeessa tahdissa keppien yllä, kertailla istumis-odottamista ja olikohan meillä vielä jotain muuta. Ei kai ja toivottavasti ei.