Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Aamulla, saatuani duunissa kamat paikoilleen lattian vahausoperaation jäljiltä (juu en vahannut lattioita, sen teki siivousfirma), kipitin hakemaan sumppia, jos sitä automaattilitkua nyt voi sumpiks ees sanoa, kaikkeen toki tottuu. Jätin juoman pöydän reunalle toviks jäähtymään, se meinaan on ihan helkatin kuumaa joka kerta ja varsinkin aamusin. Siinä sit koneella naputtelin ja nappasin nestettä nieluun, jonne meinas upota muovilusikkakin. Ääk. Niin no, kai sitä ihminen voi tukehtua vaikka muovilusikkaan...

Kotona odotti mielenkiintoinen ongelma. Keskellä ruokapöytää nökötti keksirasia, kansi auki ja lähes kekseittä. Mistä se siihen oli siunaantunut? Viimeinen mielikuva oli keksirasiasta apparilla kansi kiinni. Tämän mielikuvan vahvistivat sekä vanhimmainen että nuorimmainen, jotka lähtivät kotoo vasta mun jälkeeni, kumpikaan ei tunnustanut syöneensä keksejä aamupalaksi. No Cello niillä oli sitten kaiketi herkutellut, pari sitkasta hillosilmääkin löytyi lattiaan liiskaantuneena, mutta kuka oli nostanut rasian pöydälle ja vielä avannut sen? Varmaan se sama kotitonttu, joka oli palauttanut vakuutusyhtiön laskunkin...

Sisustuksellisella puolella tein taas niin itteni kun osasin. Käytiin eilen Ikeassa ja ostin yhden pienen laatikoston ja yhden minilipaston. Minilipasto oli harkittu ostos, lokerikko heräteostos. Tänään sit ryhdyin värkkäämään minilipastoa paikalleen, paitti, että se näytti kamalalta. Sen sijaan se lokerikko oli kun tehty siihen, mihin aattelin minilipastoa. No ei se mitään, marsuhäkki kääntäen, lisäpöytä yläkerrasta hakien ja hups heijaa lokerikko oli paikoillaan. Vaan sit se minilipasto... se kelpas vanhimmaiselle, joka jo maalaskin sen mieleisekseen. Näppärää. Huomenna haen toisen lokerikon ja sit oon taas kerran itteeni tyytyväinen.

Ai niin, oon käyttänyt nyt jonkun aikaa sarastusvaloa. Mun mielestä se on aikasen magee ja oikeesti herään helpommin, joskaan sarastukset ei väsymystä muutoin poista, sen tekee vaan riittävä uni ja terveet elämäntavat. Viivin mielestä sarastusvalo on ihan syvältä tai ainakin sen vois työntää sellaseen paikkaan missä ei päivä paista eikä kuu kumota: kun lamppu on kirkastunut jonkun verran, nousee Viivi seisomaan ja tuijottaa valoa murhaavasti, mut kun ei valo sillä sammu, kirkastuu vaan entistä enemmän, niin Viivi haeskelee sopivan selkä valoon päin -asennon ja huokaillen, kun kantaisi koko maailman murheita, yrittää nukkua. Ja arvatkaa vaan haluaako Viivi nousta punkasta kun valo viimein sammuu (siis meikäläinen kömpii jalkeille)? No ei, saan joka aamu komentaa Viivin liikenteeseen.

Joskus sitä miettii, että onko tauti pahempi kun hoito vai oisko se kenties toisinpäin. Mulla on päällä antsakuuri, eikä ihan mieto, ja nyt alkaa vatsa reagoida. Ihmeen kauan oonkin onnistunut välttämään tuskan, yleensä se alkaa jo het kättelyssä, nyt vasta kuudentena kuuripäivänä. Ihmettelenpä vaan, että millä selviän lopuista neljästä päivästä kun nyt jo on vatsa kuin tulessa...

Tänään oon testannut pesupähkinöitä. Pesin kolme koneellista pyykkiä niitä käyttäen. No näin kosteilla säillä kun ei pyykkejä saa ulos kuivamaan, niin raikas tuoksu jäi uupumaan kun ei sitä tarttunut myöskään pesuaineesta. Pyykki kyllä vaikutti ihan puhtaalta. Vanhimmainen keitti pesupähkinöistä suihkushamppoon ja pesi sillä ittensä ja tukkansa. Oottelen mielenkiinnolla tuloksia, siis kun kutrit kuivaa. Ite en arvaa vielä tänään shamppoota kokeilla, tarttis kehdata aamulla lähtee duuniinki, joten en ota epäonnistuneen pesun riskiä. Ai niin ja vanhimmainen pesi pesupähkinäshamppoolla Pipuliinankin, joka oli kieriskellyt Totoron kanssa kimpassa jossain herkkuhajussa. Pipuliina näyttää edelleen ihan koiralta. Jatkamme ekologisia kokeilujamme.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,
se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa...