Aivastelu kielletty!!!

Keskiviikko-torstai -yönä Arska alotti aivastelun, vaikka olin sanonut kaikille, ettei meillä saa aivastella, siitä joutuu eläinlääkäriin ja keuhkokuviin ja antsakuurille jne. Arskan aivastelu oli ihan samanmoista kun Aasankin turskinta, joten paniikki alko iskeä jo ennen aamua. Aamulla Arska aivasteli sellasella voimalla, että löi pääntään lattiaan jotta kolina vaan kuulu, että ei kun yhteys ELL-asemalle. Vastaanotosta todettiin, että no just joo ja saatiin aika parin tunnin päähän.

Kun vuoro tuli, niin totesin ELL:lle, että saatan nyt ylireagoida, mutta täällä ollaan taas ja ollaan jokaisen kanssa, joka alkaa aivastella. ELL sanoi varsin hyvin ymmärtävänsä ja epäili, että itekin todennäkösesti toimis samoin vastaavassa tilanteessa. Arska tutkittiin, keuhkot kuunneltiin, korvat ja silmät kaiveltiin, verinäyte otettiin. Verenkuva näytti melkeen Aasan verenkuvan kopiolta, samat arvot alhaalla eli virustulehdus päällä. Arska sai antibioottipistoksen ja sen lisäksi antsapillerit kotona annettaviksi.

Varmuuden maksimoimiseksi, pyynnöstäni ja veriarvoista välittämättä, saatiin strogholdit kokeeksi, vaikkeivat oireet ja verenkuva tosiaankaan nenäpunkkiin viitanneet. Eikä nenäpunkkiin käsittääkseni kuole... Alko kuitenkin ahistaa kaikkinen aivastelu ja aattelin, että suljetaan nyt pois sekin mahis. Oisin pyytänyt mitä vaan muutakin lääkitystä, jonka siihen hätään oisin keksinyt, jos oisin keksinyt. Oisin kokeillut ihan mitä vaan lopotomiasta ruoskintaan, jos vaan siitä ois apua luvattu.

Sitten kotiin jatkamaan pelkäämistä. Arttu, joka siis oli meillä hoidossa, pidettiin omista erillään, leonkerpeleet eristettiin tarhaan. Mieliala painu miinukselle ja komeesti. Tuli fiilis, että kaikki nää tähän kuolee. Fiiliksiä täydensi vanhimmaisen Eemil-marsu, joka oli yllättäen, ilman mitään ennakkovarotusta, nukkunut pois. Tovin jo aattelin, etten ikänään enää ota länderiä enkä ikänään enää kasvata yhtään sellasta. Vanhimmainen tosin ei käsittänyt pointtiani siitä, että on kammottavampaa kun koira kuolee autoimmuuniin kun että jos se kuolee vaikka sydänvikaan tai joudutaan lopettamaan täysin sököjen lonkkien takia, vanhimmaisen mielestä se oli ihan sama; kuolee se kumminkin. No en tiiä käsittääkö sitä kukaan muukaan, mutta niin se vaan mun mielestäni on; autoimmuuni on pelottavaa.

Stronghold ei Arskalle auttanut, Arska pärskii edelleen, mutta nyt myös ryystää, ääni on käheä, vaikuttaa siis siltä, että virustulehdus on jäänyt nielun imusolmukkeisiin kuten kuuluukin, jos kroppa on kunnossa ja immuniteetti kohdallaan. Ruokakin Arskalle maittaa ja vauhtia herralla riittää. Stronghold sen sijaan autto "nuorisolle" eli Cello ja Totoro ovat lakanneet aivastelemasta niitä satunnaisia aivastuksiaan. Joko siis kaksikolla tosiaan oli jotain nenäpunkkiongelmaa tai niitten aivastelu vaan sattu loppumaan just nyt. Kaikki kolme satsia, tai siis enää kaks, strongholdia kuitenkin aion koirien niskanahkaan lotrata. Onpa sit hoidettu kaik mahdolliset loiset, niin sisä- kun ulkomallit.

Niin siis Arska pärskii edelleen jonkun verran ja ryystää välillä (kuten nielutulehduksessa). Viivi rohisee, mutta Viivi nyt rohisee aina välillä muutenkin, pehmee kitalaki tekee toisinaan kiusaa. Tilanne näyttää tällä hetkellä jo suht valosalta, vaikken kyllä ihan heti taida rentoutua. Vanhimmaisellekin huusin eilen illalla, kun aivasti, että älä aivastele siellä tai joudut eläinlääkäriin. Tänään ehdotin, että jos tilaisin itellenikin ajan kun satuin aivastamaan ihan useemman kerran... syy tosin tais olla pippuri.

Arttu lähti kotiinsa torstai-iltana ja vannotin omistajia, että jos Arttu alkaa aivastella, niin strongholdit niskaan ja antsakuuri tarpeen mukaan. Vainoharhanen? Minäkö? Kyllä!

Eilen sitten uskaltauduttiin vähän reissuun ja käytiin KePon vanhempien tykönä, otettiin kyllä Arska mukaan, että päästiin seuraamaan herran eloa ja oloa koko ajan. No mikä siinä, mielikseenhän tuo lähti, paitsi siinä kohti oli vähän nihkeenä kun muut, kotiin jäävät, saivat namit, Arskakin ois halunnut. Kotiin Arska sitten kyllä tuli masu täynnä pullaa, keksiä, kalkkunaleikkeitä ja mitä lienee muuta.

Tänään uskallettiin jo lähteä vähän shoppailemaan, ihan jätettiin koirat kotio. Saupparista ostettiin vanhimmaisen kanssa vaan ihq-tyynyjä koirille, jotenkin siellä ei nyt ollut mitään kivaa. Säästäristä sitten vanhimmainen löysi ihanan kiiltävän, vaaleenpunasen bleiserin, että ois tehnyt mieli samanlaista, muttei ollut kokoja. Oltas oltu aikasen mageita kun oltais näytelmissä vedetty ko. takeissa. Kesämekon ostin itelleni, sellanen vähän teinixmalli, vanhimmainen osti samanlaisen erivärisenä. KePo sanokin, että mä näytän taas kolmekymppiseltä. En ehkä julkisille paikoille tällä lähde, mut kiva tää on tässä kotona. Niin ja lehmäkokoelma täydenty lypsylehmällä...

Eka lomaviikko on siis ollut äärettömän rentouttava (voi jösses) ja edullinen (en viitti ees ajatella). Saattaa olla, että duuniin paluu tuntuu suorastaan helpotukselta eikä työmatkakulut pal kirpase.