Aasan lähtö

Koska kysymyksiä tulee yhdeltä ja toiselta, enkä todellakaan jaksa vastata jokaiselle erikseen, olen pahoillani, niin yritän nyt jaksaa kirjottaa lyhyesti mitä viime viikolla lopulta tapahtui, vaikken tiedä ymmärränkö sitä itsekään...

Kuten täällä blogissa lukeekin, niin Aasa alkoi aivastella maanantai-tiistai -yönä. Tiistaina, päivän kuluessa, Aasan aivastelu oli aika lailla toennut, silloin tällöin pärskähdyksiä, mutta nenä Aasalla oli tukossa ja Aasa hengitti suun kautta. Aasalla oli illalla jonkun verran kuumetta, näppituntumalla kokeillen, en mitannut, ja keskiviikkoaamuna KePo varasi Aasalle ELL-ajan, se tosin oli vasta illansuussa, muttei tässä mitään vakavaa pitänyt olla edes meneillään.

Keskiviikkona sitten ELL:n pakeille. Siinä vaiheessa Aasalla oli kunnon nuha, kirkasta "räkää" valui, ja Aasa hengitti lähinnä suun kautta. ELL tutki Aasan, kuunteli keuhkot ja sydämen, verinäyte otettiin ja tutkittiin, kuume mitattiin (sitä oli noin asteen verran). Tulosten perusteella diagnoosi oli viruksen aiheuttama tulehdus. Aasa sai antibioottikuurin ja nuhalääkkeen. Illalla Aasa oli väsynyt ja nukkui paljon, liikkui kuitenkin jonkin verran, söi vähän, vesikin maittoi. Ihan normaali "tautisen olotila" mielestäni kumminkin, ei mitään erityistä.

Torstaina Aasa tuhisi edelleen, ei syönyt, mutta joi kyllä. Illalla sanoin KePolle, että Aasa on varmaan vietävä perjantaina uudestaan lekuriin kun ei tauti tunnu taittuvan. Torstai-iltana joskus kymmenen maissa Aasan hengitys kävi todella työlääksi, joten annoin nuhalääkettä, josta ei apua ollut.

Valvoin koko yön Aasan kanssa, että ne tunnit tuntuivat pitkiltä kun mitään oikein ei voinut Aasan auttamieksi tehdä, näki kuitenkin selkeästi, että olo oli kamala. Nukuttiin Aasan kanssa kaks viidentoista minuutin pätkää, ehkä, luulisin, en tiedä. Välillä käveltiin hissuksiin pitkin taloa, välillä pidin Aasaa sylissä ja Aasa katteli ikkunasta ulos, välillä makoiltiin sängyllä. Juttelin Aasalle, silittelin sitä, hieroin sieltä täältä, yritin tyynyin ja peitoin helpottaa Aasan oloa. Aamulla vähän jälkeen seiskan herätin KePon, käskin soittaa ELL-asemalle HETI kun se aukeaa ja pyysin pitämään Aasalle hetken seuraa, että ite oisin saanut nukuttua ees muutaman tovin.

Puoliunen läpi tajusin, kun KePo sanoi lähtevänsä Aasan kanssa ELL-asemalle. Yritin vielä nukkua, muttei siitä mitään tullut. Kun mitään ei kuulunut, niin jossain vaiheessa aamupäivää laiton KePolle tekstaria, että jos sulla on luuri auki, niin väliaikatietoja kiitos. KePo soitti välittömästi. Aasan keuhkot oli kuvattu ja kuvien perusteella ennuste todella huono. Lisäksi nenästä aiemmin valunut väritön erite oli aamun kuluessa muuttunut ruskeaksi ja haisevaksi. Aasa jäi klinikalle, jossa ELL teki parhaansa; Aasa sai suoneen nestettä, antibioottia, limaa irrottavaa lääkettä sekä keuhkoputkia laajentavaa lääkettä. KePoa oli kehotettu mieluummin lähtemään vähäksi aikaa maailmalle.

ELL soitti johonkin aikaan (mulla ei todellakaan ole mitään käsitystä kellonajoista, ne on pyyhkiytyneet pois aivoista) ja sanoi, että näyttää tosi huonolta. Aasalle oli annettu kaikki se lääkitys kun voitiin, jopa kortisonia maskilla, mutta Aasan tila huononi hitaasti koko ajan, kaikesta hoidosta huolimatta. Lähettiin ELL-asemalle kaikkea muuta kuin toiveikkaina.

Siinä vaiheessa kun kaikki toivo oli oikeastaan kadonnut, tajusin, että tavallaan Aasa oli hyvästellyt minut jo yöllä, vaikka kieltäydyinkin pitämästä niitä jäähyväisinä, ja omasta puolestani olin hyvästellyt Aasan siinä samalla. Tai en osaa niitä fiiliksiä muutoinkaan kuvata kun äkkiä mieleen nousi kuvia menneestä yksi toisensa jälkeen. Tartuin niihin ja muisteltiin Aasan kanssa yhdessä vihreää lasten hiekkasankoa, jolla Aasa pentuna leikki, muisteltiin Aasan isoa masua kun ooteltiin pentuja syntyviksi, muisteltiin yhteisiä aamun masurapsutuokioita ja muita yhteisiä hetkiämme. Tuntui kuin Aasa olisi muistellut niitä kanssani ja toisinaan kuva nousi selkeäsi omasta päästäni ja näytin sen Aasalle, toisinaan kuva ikäänkuin tarjottiin ulkopuolelta jonkun toisen, Aasan, toimesta. Se on mahdollista, näin uskon. Lopuksi sain Aasalta terveiset, Aasa ei halunnut häntä muistettavan sairaana vaan Aasa halusi, että me kaikki muistamme hänet tällaisena:





Kun näin Aasan ELL-asemalla, niin päätös ei ollut lainkaan vaikea; päästettiin Aasa pois, pois kivusta, tuskasta ja väsymyksestä. Oltiin Aasan kanssa kun Aasa nukkui pois ja istuttiin vielä hyvä tovi sen jälkeenkin. Keuhkoista tuli ulos tosi paljon veristä nestettä siinä kohti kun Aasa oli jo poissa. Mietittiin ensin pitäisikö tehdä ruumiinavaus, mutta luovuttiin sitten ajatuksesta. Diagnoosi on keuhkotulehdus, taustalla mahdollisesti keuhkosyöpä (keuhkokuva ei antanut varmaa vastausta, ei puolesta eikä vastaan) tai, vai kenties peräti ja, AI (autoimmuunisairaus), johon Aasan kolmen viimeisen vuoden "tautihistoria" antaisi oman tukensa. ELL sanoi, että ländereille ovat tyypillisiä "käsistä riistäytyvät" tulehdukset eli rodun immuniteetissa on mitä ilmeisimmin häiriöitä ihan yleisesti, vaikkei moni ehkä mielläkään länderinsä sairautta AI-pohjaiseksi.

Lopulta peiteltiin Aasan ruumis häkkiin (ELL-asemalta se lähti tuhkaukseen) ja lähdettiin kotiin. Jo matkalla päätettiin, ettei kerrota Aasan lähdöstä vielä kelleen muulle kun Pialle ja Pasille, joitten tykö oltiin menossa, ja että lähdetään Oulun näytelmiin kaikesta huolimatta, kotona ei ois kyennyt kuitenkaan kun itkemään. Ristin Oulun mielessäni Aasan muistonäyttelyksi. Viivi (Aasan tytär) sopivasti siellä sitten valioituikin.

Jotenkin tää on niin epätodellista; pari viikkoa sitten vanha rouva sai näyttelyssä kehuja hyvästä kunnostaan ja nyt Aasa on poissa. Mä olen niin surullinen, niin surullinen. Ei tähän ole sanoja.

Aasan mukana katosi jotain, ihan kuin ankkuriköysi olisi katkennut, kevyt tuuli olisi nousemassa, jokin yhteinen missio tuli suoritettua ja jäin yksin purteen odottamaan. En tiedä mistä tuo mielikuva nousee mieleen, mutta se vaan ei suostu sieltä katoamaan, muttei myöskään hahmottumaan koko komeuteensa. Ehkä tuon kuvan tarkoitus jonain päivänä selviää.

Aasa saa oman muistokirjoituksensa sitten kun sen kykenen naputtamaan.