Viime päivien tapahtumia

Jos nyt sitten yrittäisi koota vähän viime päivien tapahtumia, vaikka varmaan teistä suunnilleen joka iikka onkin lukenut ne jo KeTyn blogista. Mutta kertaus on opintojen äiti, vaikkei tästä nyt ehkä ole tarkoitus mitään oppiakaan.

Perjantaista kirjotinkin jo perjantaina, flunssa pukkas päälle uudestaan ja olo oli aika kaamea. Olisin voinut hyvin laulaa: "Lämpö nousee...". Menin illalla ajoissa nukkumaan ja aattelin, että KePo tuuratkoon mua toisenkin yön takkahuoneessa. No se ei nyt ollut ihan kamalan viisas päätös, siis se ajoissa nukkumaan kyllä oli, mutta KePo takkahuoneessa ehkä ei ja toisaalta kyllä, sillä sain nukkua syvää ja levollista unta.

Ehdin nukkua noin kolmisen tuntia ja heräsin lauantain puolella joskus vähän ennen puolta kahta. Chili kuului tapsuttelevan takkahuoneessa ees taas ja KePo taas kuului kuorsaavan kovaa ja korkeelta. Kuuntelin vähän aikaa ja päätin kurkata tilannetta verukkeella, että kävin veskissä. Chili ei näyttänyt mitenkään "synnyttävältä", joten katsoin, että sillä oli vettä ja tuuppasin KePoa silleen, että punkkaan tuli tilaa Chilillekin, KePo kun valtasi koko patjan. No olishan Chili tietty voinut olla pesässään, mutta kuka länderi nyt olis, jos kerran punkassa on tilaa. Ai no meidän Cello, mutta se onkin poikkeus. Chili kömpi järkkäämääni koloon ja jäi siihen kaikessa rauhassa, joten kömmin takasin makkariin.

Makasin punkassa ländereiden keskellä unta odottamassa kun kuulin kuin Chili alotti ravaamisensa uudelleen, eikä KePon kuorsaus hiljentynyt vaan jatkui tasaisen epätasaisesti. Odottelin vielä tovin kun aattelin, että josko se KePo siitä kumminkin... joo kumminkin se jatko uniaan. Kömmin siis ylös punkasta, etin itelleni säälliset "yövaatteet", joissa kätilöintikin tarvittaessa onnistuisi, myöhemmin huomasin valokuvista kuin onnistunut design-yhdistelmä se oli..., ja painelin takkahuoneeseen. Sytytin valot, tuupin KePon ylös ja komensin makkariin sekä rämmin ite takkahuoneen patjalle. Pesässä oli jotain märkää, rupesin miettimään, että olikohan Chilin vesiä jo tullut. Ei Chili kuitenkaan pedannut, läähätteli vaan vähän. Nousin silti uudestaan ja kaivelin kaikki synnytyskamat käden ulottuville ja sitten menin taas pitkälleen.

Puol neljän maissa aamuyöllä annoin periksi, keräsin patjan kasaan, herätin KePon, käskin herättää KeTyn ja valmistauduin tositoimiin. Siinä vaiheessa olo oli aika ok, pieni jännitys saa unohtamaan pikkuvaivat ja joskus vähän isommatkin ja joskus jopa kunnon flunssan. KeTy rämpi tuokion kuluttua ihan pirteenä paikalle, tunnusti myöhemmin, että luuli kellon olleen jotain seiskan pintaan, ei vähän vaille neljä aamuyötä. KePo keitti meille synnytyssumpit ja käytti Chilin ulkona, että Chili sai tyhjentää rakkonsa vielä ennen synnytystä. Sen jälkeen komensin KePon takasin nukkumaan, siinähän tuo kuitenkin olisi ihan seinän takana, huutamalla herätettävissä, jos tarvittaisiin. Kun ei koskaan voi tietää miten kauan avautumisvaihe yms. kestää ja vetreitä apulaisia voi tarvita myöhemminkin, niin on hyvä, että osa porukasta lepää, jos on sitä porukkaa, että lepäämäänkin riittää. Onneks myös vanhimmainen ja nuorimmainen olisivat kotona kun oli kerta viikonloppu, eivätkä hekään ihan kokemattomia näissä jutuissa, joten lisäkäsiä ja virkeitä aivoja löytyisi sitten kun tarvittaisiin.

Chilin läähättely jatkui, lopulta vähän petaamistakin, mutta aika vähän Chili petasi, kun vertaan Aasaan, jonka pravuuri oli silputa sanomalehtiä, repiä paksuja kerroksia apinan raivolla suikaleiksi, niin että lopulta silppua oli muovikassikaupalla. Chili käyttäytyi sen verta tyynesti ja rauhallisesti, että ellen olisi huomannut sitä märkää plättiä, niin olisin varmaan ajatellut, ettei synnytys ole likikään. Lopulta viiden maissa alkoi näyttää, että työntövaihe lähtee käyntiin ja ensimmäisen pennun syntymä lähenee.

Ensimmäinen pentu syntyi 5.28, tyttö, sille me melkeen taputettiin, siis, että saatiin ainakin yksi tyttö. Chili putsasi pennun mallikkaasti ja jopa aloitti oikeasta päästä, eli nuoli ensin naaman, mutta napanuoran jouduin katkaisemaan. Hetki ehdittiin vetää henkeä sillä aikaa kun Chili hoivaili esikoistaan, mutta jo 5.58 syntyi seuraava pentu, poika. Seuraavassa välissä ei oikeastaan ehditty edes rauhoittua, kolmas pentu, poika sekin, syntyi nimittäin jo 6.15. Aika haipakkaa ja hyvä niin.

Tämän jälkeen tilanne rauhoittui selkeästi ja Chili sai hoivailla kolmikkoaan kaikessa rauhassa. Aina pahimpien supistusten aikaan nostettiin nimittäin pennut koriin lämminvesipullon ja froteepyyhkeen kaveriksi, jotteivat olisi vahingossakaan jääneet sen enempää Chilin kuin meidän kaksjalkojenkaan jalkoihin. Muut koirat vetivät vainua olohuoneessa, KeTyn koirat keittiössä ja koko "yleisö" odotti jännittyneenä mitä tuleman pitää. Kokeneemmat, Aasa, Arska ja Viivi, kävivät tasaseen varovasti kurkkimassa ovelta takkahuoneeseen, nehän tiesivät vallan hyvin mitä oli tapahtumassa. Ne myös tietävät, ettei pienten pentujen emää saa häiritä.

Synnytys voi joskus kestää ja kestää ja kestää ja kun kolme pentua oli tullut noin liki putkeen, niin ajateltiin, että seuraavaa saadaan kenties odotella pitkäänkin, joten kun mitään ei tuntunut tapahtuvan, niin lähdin käymään veskissä, liikaa kahvia, ja heitin KeTylle sekä siinä vaiheessa jo yöuniltaan heränneelle KePolle, että kätilöikää te se neljäs sillä aikaa. Ja niinhän siinä melkeen kävikin, ainoo vaan, ettei KePon tarvinut avustaa. Nimittäin kun tulin takasin, niin neljäs oli jo tulossa, KeTy otti sitä vastaan, kun Chili synnytti seisaallaan, joten ojensin vaan sakset KeTylle, että sai napanuoran poikki. Neljännen pennun, poika sekin, syntymäajaksi kirjattiin 7.07.

Tässä kohti ehdittiin tuskin saada edellistä vähän kuivailtua kun seuraava jo tuli, kello näytti nimittäin 7.15 kun viides pentu, poika myös, syntyi. Tässä vaiheessa työnjako taisi jo olla se, että KeTy otti pentuja vastaan ja minä hieroin ne kuiviksi, mikä sopi erinomaisesti sen hetkiselle olotilalleni. Ja saipa KeTy haluamaansa harjoitusta synnytyksen avustamisesta. Napanuorat Chili ryhtyi katkomaan jossain välissä korkeimman omahampaisesti, joten saksiakaan ei enää tarvittu.

Tämän jälkeen sitten taas odoteltiin. Chili lepäili ja hoivaili pentujaan. Äkkiä Chili nousi ylös, ponnisti ja kuudes pentu kirjaimellisesti syöksyi ulos. Kello oli tässä vaiheessa 8.08. Pentu oli aivan elottoman oloinen, hieroin sitä kuitenkin hetken, mutta pentu pysyi elottomana ja totesin, että poika oli kuollut. Mitään vikaa pennussa ei näkynyt. Ojensin sen KePon hoiviin ja hän vielä tovin jatkoi hieromista, mutta lopulta luovutti. Olimme vähän apeilla mielin tästä enkelipennusta, mutta elämä jatkuu ja synnytys myös, joskin tahti hidastui vähitellen. Seitsemäs pentu näki päivänvalon klo 9.00, poika taas kerran ja vielä yksi poika 9.40 Lopulta näytti, että urakka olisi ohi, saldona Lumikki ja seitsemän kääpiötä paitsi, että uroksia oli elossa kuusi. Todettiin, että olis niitä tyttöjä nyt saanut vähän enemmänkin olla, edes kaveri ainokaiselle.

Chili rauhoittui hoitamaan ja syöttämään pentuja, joten päätettiin siis siivota paikat. KePo raahasi Chilin ulos, siis tosiaankin raahasi, ei Chili olisi halunnut lähteä ja tuli salamaakin nopeammin takaisin, oli kyllä tehnyt asiansa: piiiiiiiiiitkän pissan. Joutui vielä pikapesullekin, hui kauhistus... Chilin ulkoilun, kaiken sen kahden minuutin, aikana kerättiin pesästä likaiset tekstiilit ja sanomalehdet. Laitettiin vielä kuitenkin alimmaksi kerros sanomalehtiä, siihen sitten pehmusteet päälle. Chili ja pennut pesään. Koska pennut syntyivät vähän etuottia, laskettu aikahan olisi vasta 28.2, ja pennut eivät olleet koolla pilattuja, ainakaan verraten Aasan yli 300 grammasiin mötkäleisiin, niin tarjosin pennuille vähän vastiketta. Ne joivat, jotka halusivat ja ne eivät, joille ei maistunut.

Ihailtiin pentuja yhdessä tuumin ja oltiin kaikki tyytyväisiä. Synnytys oli helppo ja nopea ja Chili oli hyvissä voimissa kaiken jälkeen. Emonmaidonvastiketta Chili oli juonut ihan reilusti ja vähän syönytkin. Maailma siis mallillaan muuten, mutta mulla alko vähitellen kunto loppua ja nyt kun tilanne rahottui, synnytys oli ohi ja ultran näyttämä saldo 8 koossa, uskalsin viimein ottaa särkylääkkeen. Jätin KeTyn ja KePon huokailemaan pentupesän ääreen, painelin punkkaan ja nukuin tunnin. Herätessä tuntui taas melkeen ihmismäiseltä, tai ainakin pahin flunssasärky oli tiessään. Kävin pistämässä viestiä pentu-uutisia odottaville ja tietenkin myös Chilin kotijoukoille.

Vähitellen lauantai alkoi kääntyä iltaan. Chili pääsi taas ulos käymään ja palatessaan se oli kumman levoton. Ensin laskin jälkipolttojen varaan, mutta sitten alkoi näyttää, ettei ne ihan mitään jälkipolttoja olleetkaan. Ei kun etsimään saksia, jotka olivat lavuaarissa odottamassa "tiskausta", ja muita vermeitä, jotka oli jo kerätty sivumpaan, ei sentään siivousinnossa mihinkään kaappien perukoille. Tämän pennun ponnistaminen maailmaan kesti vähän kauemmin kuin edellisten, jotka syntyivätkin aina ihan lennossa kun ponnistaminen alkoi. Mutta varsin vaivattomasti pentu lopulta tulla mötkähti. Se oli melkoinen jättiläinen edellisiin verraten ja tyttö. Saatiin siis ainokaiselle kaveri kumminkin.

Tästä juontui mieleen kuin aikoinaan kiusasin yhtä tuttua: hän toivoi nartultaan harmaata narttupentua. 10 pentua pätkähti maailmaan, eikä sopivaa tullut. Sitten aika pyörähti seuraavan vuorokauden iltapäivään ja kas kummaa, sieltä se harmaa narttu pullahti. Kiusasin aina, että no tottahan se kesti kun piti vaihtaa sille pennulle väri.

Kopeloitiin vielä Chilin vatsaa, ettei siellä vaan enää ole enempiä pentuja piilotettuna. KePon siskontyttö, joka sattui soittamaan, kiusasi, että nämä olivat ne Kevin 8 ja kohta tulevat ne Cellon 8. Uhkasin mustalla silmällä. Yhden möykyn kuitenkin tunsin, joten jäätiin oottelemaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Meno näytti vähitellen rauhoittuvan, vähän silti kaihersi mielessä, että jos vaan ei poltot riitä. Chili siis ulos, liikunta lisää supistuksia. Juu'u ja liikunta hävitti myös möykyn, se oli nimittäin täysinäinen virtsarakko... Henkäisimme helpotuksesta, siivosimme jälleen kerran ja keskityimme nauttimaan Chilin ja pentujen seurasta.

Illalla nuorimmainen tuli katsomaan pentuja, mutta jämähti oviaukkoon. "Äiti hei, sä näytät ihan kamalalta!!". Lasten ja imeväisten suusta kuulee totuuden sanat ja kyllä, ihan varmasti näytinkin ihan kamalalta: tukka pystyssä, naama harmaana, silmänaluset mustina, nenä punasena ja se design-vaateyhdistelmä päälläni. Varmaan olisin sopinut johonkin kauhuleffaan...

Sitten lauantain aika on mennyt Chilin ja pentujen ehdoilla. Ainoa poikkeus oli Maltin eilinen viimeinen matka. KeTy on ollut aivan loistava, joten jätin hyvin omintunnoin pentukatraan hänen hoiviinsa kun lähdin saattamaan Malttia yhdessä KePon kanssa. Se oli murheellinen reissu, on aina hirvittävän vaikeaa tehdä viimeinen palvelus rakkaalle lemmikilleen. ELL vielä tutki vähän Malttia sen jälkeen kun Maltti oli jo sateenkaarisillalla. ELL sanoi, että paitsi lonkkavika, paha nivelrikko ja spondyloosi, Maltilla oli myös ainakin yksi isohko kasvain sisäelimissään. Oli siis todellakin aika. Tähän asti Maltti onkin ollut varsin pirteä ja reipas, mutta ihan nyt viimeisinä päivinä se tuntui jotenkin väsähtävän. Ei se silti tehnyt matkasta yhtään helpompaa, joskaan ei todellakaan tarvitse miettiä, että olimmeko liian hätäisiä. Tuntuu oudon tyhjältä kun toinen "iso" on poissa ja laumassa on enää viisi koiraa. Mutta murhe helpottaa aikanaan ja jäljelle jäävät kauniit muistot.

Pyykkikone jauhaa tasasta tahtia, keittiön viemäri keksi ryhtyä temppuilemaan, KePo on sairiksella, mä olen sairiksella ja ulkona sataa lunta. Mutta pennut on alkaneet nostaa painojaan ja sehän on pääasia. Oisko siinä nyt tärkeimmät viikonlopulta ja miksei näiltä parilta viikon ekalta päivältäkin. Kuvia olis tietty pitänyt olla kanssa, ei olis pelkkää tylsää tekstiä, eikä näyttäis niin masentavalta, mutta eipä nyt vaan oo, toisen kerran sitten...