Akutäti parantaa, vai parantaako?

Aamulla päätin, etten siirrä raihnaisia luitani työpaikalle. Sen sijaan naputin sähköpostin, jossa kerroin potevani kolottavia jäseniäni kotona ja sen jälkeen painelin punkan pohjalle jatkamaan uniani. Niitä unia sitten kyllä riittikin peräti yhteentoista asti. Niihin uniin tuli myös vanha ystävä, jonka kanssa ei olla oltu yhteyksissä aikoihin, ja jäin miettimään, että kaipaako hän yhteydenottoa vai oonko vaan jotenkin melankolisella tuulella.

Koirat pitivät huolen lämmityksestä, joten tunsin itteni lähinnä muumioksi. Kuin moni on yrittänyt liikkua jonnekin kun peitto on tiiviisti päällä varpaista kaulaan asti ja painona makaa neljä koiraa, jokainen tiiviisti ja pitkin pituuttaan vasten painautuneena: yksi selkää vasten, yksi vatsaa vasten, yksi sääriä vasten ja yksi polvitaipeessa. Jos on kylmä suosittelen, ellei ole ahtaan paikan kammoa suosittelen, ellei saa paniikkia tunteesta, että on sidottu suosittelen. Mutta jos elävältä hautautumisen tunne ahdistaa, niin ei kannata kokeilla. Siitä on meinaan tosi vaikeaa päästä liikkeelle, elleivät punnukset ole yhteistyöhaluisia. Kun herätessään ei kykene liikahtamaankaan, niin sitä voi joskus pelästyä, varsinkin jos tunne sopivasti tukee juuri nähtyjä unia.

Selvisin tuskin aamukahvista... jos kahvia puoliltapäivin nyt voi missään olosuhteissa kutsua aamukahviksi, kun jo piti lähteä akutädin luo. Kaiken uhallakaan en perunut aikaa, varsinkin kun selkä ja niska olivat ihan yhtä puuta. Neuloja laitettiin kyllä pal vähemmän kun tavallisesti, mutta olo oli suorastaan erinomainen kun lähdin kotiin päin. Ja vielä nytkin, tunteja jälkeen akutädin, selkä ja niska ovat ihan vetreet, flunssanen olo kyllä on palannut, muttei akutäti sitä luvannutkaan poistaa, enemmänkin pelotteli, että se voi hoidon päälle hyökätä tosillaan. Kyllä vaan akutäti parantaa, jos ei ehkä kaikkea, niin aika paljon kuitenkin. Jokaisella pitäisi olla oma akutäti... tai joku muu vastaava.

Koiraraasut ovat joutuneet enemmän silleen lepomoodiin kun en ole jaksanut niitten kanssa mitään puuhailla. Ei tosin ole näyttänyt koiria haittavankaan, tyytyväisinä ovat kuorsanneet samaa tahtia kun meikäläinenkin. Itseasiassa Viivi kuulostaa ihan samalta kun meikäläinen: rohisee ja korisee. Ettei nyt vaan olis Viivin jokakeväisen flunssan aika.

Taidan syventyä töllön tuijottamiseen ja juoda jotain, kuumaako sen piti olla? Ei kyllä tee mieli mitään kuumaa, eikä edes ruokaa... josta juontuikin mieleeni, etten oo syönyt kun yhden voileivän koko päivänä. No jottei koirien tarttis siinäkin seurata esimerkkiä, niin taidankin laittaa seuraavaksi nelijalkojen sapuskat tekeytymään.

Tuulensuoja toivottaa pirteetä perjantai-iltaa!