Ilo ja itku kulkevat käsi kädessä

Maanantai valkeni aurinkoisena ja kauniina, mutta murheellisena. Maltti lähti tänään viimeiselle matkalleen, nukkui ikiuneen. Takapää ei enää kestänyt, paha lonkkavika ja nivelrikko yhdessä, lannerangassa sillottumaa. Pitkään auttoivat särkylääkkeet yms. kommervenkit, mutta nyt oltiin sen tien päässä.
Hyvää matkaa rakas vahtikoiramme!



Hiljaa saapui noutaja lauha, hellästi irrotti kahleet maan.
Kuljetti sinne, missä on rauha, missä ei tuskaa milloinkaan.



Minä soudan pois maailmasta uneen ja unheeseen
ja tuskasta, kuolemasta minä soudan vapauteen.

Ilonamme ovat Chili ja Chilin pennut, joita seuraillessa aika kuluu sukkelaan. Uskomatonta miten sitä jaksaa katsella pentuja tunnista toiseen, vaikkeivat ne vielä tee mitään ihmeellistä: syövät ja nukkuvat lähinnä. Toisaalta tästä ajasta täytyy nauttia, nyt on aikaa katsella pentuja, haistella pennun tuoksua ja nauttia sellaisesta seesteisestä rauhasta, joka aina tuntuu laskeutuvan synnytyshuoneeseen. Sitten myöhemmin aika menee pentujen kanssa touhuamiseen ja äkkiä huomaa, että joutuu katselmaan kuvista, että mitä kaikkea tuli touhattua.

Synnytyskertomusta en vieläkään ole saanut aikaiseksi, mutta eiköhän se jossain välissä synny. Tai ehkä, kun juttu ei enää ole ihan aktuelli, sen kirjoittamisella ei olekaan niin väliä. Kuvia sen sijaan olen saanut jonkusen laitettua kotisivuille, siellä on pentujen esittelyt ihan yksilöinä, ja työnimetkin on pennuille nyt annettuina. Seuraavaksi täytyy ryhtyä katselemaan allakkaa pentujen juttuja silmällä pitäen. On varattava aika dna-testiin, silmäpeilaukseen, eläinlääkärin tarkastukseen, pentutestaukseen jne. Ei voi jättää viime tippaan, jotta varmasti saa aikoja. Täytyy laskea mikä olisi sopiva luovutushetki jne.

Tässä nämä tältä päivältä, on ollut vähän raskasta.