Kadonnutta aikaa etsimässä

Niinpä niin, keskiviikossa jo, kevättä odotellessa nukutaan talviunta... Tai no oikeestaan oon tyhjentänyt takkahuoneen kaappeja ja sit taas täyttäny niitä (eri tavaralla), ottanu digillä kuvia sellasesta kamasta, jonka oon aatellu lisätä tonne kirppikselle ja työntäny roskiin sellasta tavaraa, jota tähän asti oon pyöritelly tyyliin "tota vois vielä vaikka jossain tarvita" (juu, ne ei todellakaan ole enää "kierrätystasoa", roskiin vaan).

Allakkani oon yrittäny saada jonkinmoiseen ruotuun, tuntuu olevan ylettömän vaikeeta, mut nyt se on muuten ihan mallissaan, vielä kun saa sinne ympättyä joitain näytelmiä. Kevään teemaillat/päivät on allakassa, pari (ei-koira)kurssia on tällätty paikoilleen, jokunen messutapahtuma laitettu muistiin. Sit on näitä jokerikortteja kuten vaikka ristiäiset, astutus, synnytys, pienemmistä ylläreistä nyt puhumattakaan.

Aikaa on tullu aika pal mietittyä tässä alkuvuodesta. Miten sitä ennen tuntu olevan enemmän. Ei mulla ollut allakassa kun lähinnä sukulaisten ja ystävien synttäripäivät, että muistin laittaa ihan perinteisen postikortin menemään ajoissa, ja jokunen muu juttu. Tosin kyläiltiin kyllä paljon millon missäkin, muttei niitä aikoja allakasta varattu. Nykyään kalenterissa ei oo synttäreitä, siellä kököttää vaikka mitä tekemistä. Joskus sitä on ihan miettiny, ettei oikeestaan ois aikaa ees sairastaa, tuskin ees aivastaa... Kai se on kohta perheen yhteinenkin aika jokaisen merkattava omaan allakkaansa, että ees joskus osutaan yhtä aikaa johonkin.

Sitten jos on äkkiä tempastava "ylimääränen" hetki jostain kun vaikkas joku tarttee apua, niin se on usein yllättävän vaikeeta. No joku nyt siellä miettii, että tänkin naputteluun käytetyn ajan vois käyttää johonkin hyödylliseen. Joo'o ehkä ja toisaalta kun on kohta kolkytvuotta hakannu näppiksiä, ensin kirjotuskoneen ja sit tietokoneen, niin ei tähän montaa hetkeä mene, sormet kiitää melkeen sitä tahtia kun ajatuksetkin, eipä sitä enää tartte näppistä tuijottaa.

Luulen, että pitää ryhtyä miettimään kaiken mielekkyyttä ja oleellisuutta, pitää laittaa asiat jonkinmoiseen tärkeysjärjestykseen ja kertakaikkiaan karsia jotain. Tai kyllä mä tiedän mitä mä karsisin, jos siis ei tarttis miettiä rahaa ja toimeentuloa tipan tippaa, mä karsisin tän nk. leipätyön ja eläisin harrastuksilleni. Tosin niistäkin jotain pitäis ehkä karsia, niitäkin on liian monta ja toisekseen on kaikkee sellastakin, jota haluaisin tehdä, mutten vaan enää nykyään ehdi. Ennen istuin monasti ompelukoneen äärellä tai heluttelin virkkuukoukkua tai puikkoja. Synty lastenvaatteita, nukenvaatteita, pannulappuja, pitsiliinoja, pitsikappoja, villapaitoja, lapasia, sukkia, työhousuja ja -haalareita, juhlavaatteita... Nyt ei synny kun korkeentaan koiranpentuja ja kaaosta.

Ja jos nyt joku miettii, että koirista se johtuu kun ei aika riitä, kun niitä on niin monta ja silleen. Vaan niitä oli monta, kuus, sillonkin kun mulla oli aikaa ja ne oli kaikki isoja, nuoria ja aktiivisia koiria. Ehdin kyllä käydä koulutuksissa (tokoa, agia), osallistua alajaoston (vai miks sitä sillon kutsuttiin) toimintaan, vetää koulutuksia paikallisen koirakerhon kentällä, käydä näyttelyissä ja mätsäreissä ja SILTI tehdä tuon kaiken muunkin. Niin ja sit oli ne pienet lapset, kolme kappaletta. Toisaalta ei ollut tätä "leipätyötä", tai oli, mut olin hoitovapaalla. Väitän silti, että siihen aikaan kotitöitä oli enemmän kun yhden työpäivän edestä; kolmen pienen lapsen eestä pyykkiä, ruuanlaittoa sun muuta. Ja sillon oli tilat ja olosuhteet toisenlaiset, joten koirat joutu ottamaan kurasina sisälle, pesin parhaimmillaan lattiat neljäkin kertaa päivässä, siis jos piha sattu olemaan mutavelliä, kuten se hyvin usein on, savimaan kirouksia.

Hei mä tiedän, muutan oikeesti maalle (niin kun sillon rapiat 20v sitten kun tähän muutettiin, nyt vaan ei enää asuta maalla, urbaani "sivitys" hyökkää päälle), unohdan kaik kunnianhimoset haaveet koirankasvatuksesta, omien koirien koulutuksesta ja näyttelymenestyksestä. Heiluttelen sukkapuikkoja, valmistan ruokaa ja leivon. Koristelemaan talon vuodenaikojen mukaan niin kun ennen vanhaan. Ryhdyn siis kunnon mummiks... Ai mut se toimeentulo! No kai mä jotain keksin.