Kasvattajan arkea; pa*kapesti

Jaa, jos ehtis taas välillä koneellekin, nimittäin luuttuamiselta, papereiden vaihtamiselta ja kakkojen vahtaamiselta. Kohtasimme tässä joka kasvattajan toiveunen; koiraperheen ripulin... Tikru alotti (muistaakseni, saattaa tosin olla, että näissä oloissa muisti pätkii), tuota pikaa koko pentulauma liittyi seuraan ja viime yönä lopulta Murukin. Tiuku ja länderit toivottavasti säästyvät vitsaukselta, tai ainakin teemme parhaamme, että niin käy.

Nyt voi toki jo nauraa, eilen ei yhtään naurattanut, tilanteen komiikallekin. Joku kuudesta pyllistää isommalle asialleen, kuuluu sprööt-ääni ja tuotos leviää paperille, ääni herättää viiden muun huomion, jolloin kaikki ryntäävät ihmettelemään, että mitä täällä tapahtuu ja sprööt-kylpy on vääjäämättä jollain edessä, ellei joku kaksjalka ehdi hätiin ja toisinaan vaikka ehtiskin. Siinä sit siivotaan lattiaa ja pentuja vuoroon. Jalat on jo ihan kipeet kun oon juossut millon mistäkin pentulaan aina kun paperi rapsahtaa tai kuuluu jotain muuta "meteliä".

ELL:n pakeille ei olla vielä menty, eikä ehkä tarttekaan, pennut kun kuitenkin on jo noin viiskilosia, osa yli, osa vähän alle, painot on niillä koko ajan nousseet ihan kivasti, ovat pirteitä, suorastaan pikku riiviöitä, syövät ja juovat tosi hyvin. KePon pistin kuitenkin apteekkiin ja tuomisina oli purkkillinen Tehobakt-jauhetta, Nutrisal-jauhetta ja loota Canikuria. Lisänä litroittain AB-piimää. Veden oon myös keittänyt ihan varmuuden maksimoimiseksi, vaikken tiedä mitä iloa siitä on kun kohta taas jo joku ottaa jalkakylvyn vesikupissa ja vaikka kuin usein veden vaihdan, niin aina se on äärimmäisen epämääräsen näköstä.

Viime yönä sitten alotti Muru ripuloinnin ja vaikka oon herännyt sen sata kertaa, tai siltä se ainakin tuntu, päästämään Murua ulos, niin pari mattoa lensi pihalle ja lattiaa piti luututa monta kertaa. Jos ois kesäaika tai Muru ei enää imettäis, niin oisin tuupannut sen tarhaan, ois ollu helpotus varmasti sekä Murulle että mulle, mut nyt ei niin voinut tehdä.

Tällä hetkellä Murun maha näyttää rauhottuneen... tosin ruoka ei maita, mut se nyt ei kauheesti haittaa, jätetään imetykset ihan minimiin, sen mukaan miten nisät ahistaa, ei toi pentuparvi enää emonmaitoa ravitsemuksen takia tartte, vasta-aineiden puolesta pieni annos on paikallaan.

Päivän puheenaiheet on täällä siis olleet aika pa*kasia... Keltä tuli ja millasta ja millon ja onko kaikki pirteitä ja kuka söi ja mitä. Nyt näyttäis pentujenkin osalta jo pal paremmalta, löysäähän se tavara on edelleen, mut sentään jo "kasamaista". Seuraamme tilannetta ja tarvittaessa sit ELL:n paikeille.

Se täytyy tunnustaa, että viime yönä sitä taas mietti kasvattamisen "järkevyyttä" ja pennutuksen huolia, murheita sun muita verraten iloihin. Toisina hetkinä tuntuu, että pluspuoli on aika laiha, toisina se taas tuntuu huomattavan painavalta. Viime yönä tuntu taas siltä, että oisko ihan vaan parempi ostaa pentunsa joltain luotettavalta kasvattajalta, ei tarttis ikinä maata punkassa tippa silmäkulmassa huolesta sairaana miettimässä, että kuinkahan tässä käy... Toisaalta harvoinpa sitä on niiiiiin ilonen pelkästä kakkapökäleestä kun mitä tänään on ollut.

Toisinpäin aatelleen; ellei meitä yhen lajin hulluja (lue: kasvattajia) ois, niin eipä ois koiranpentujakaan ostettavaksi. Onneks aika kultaa muistot varsin sukkelaan ja voi alkaa suunnitella seuraavaa pentuetta