Se on sit maanantai illassa ja ell-reissu takana. Kaikki meni ihan ok, vaikkas aika hässäkkää se oli ja saattaa olla, että meillä on pysyvä kuulovaurio... Kasattiin kaks pikkuhäkkiä auton takaosastoon, toiseen kolme pentua, toiseen kaks ja yks matkas vanhimmaisen kanssa takapenkillä.
Eläinlääkärissä oltiin ajoissa, otettiin pieni säävara ohjelmaan. Päästiin het sisälle, koskapa ell oli jo paikalla. Halusivat koko kiljukaulojen lauman kerralla sisälle, joten kannettiin häkit tutkimushuoneeseen. Siitä sit yks kerrallaan pöydälle. Jokainen tutkittiin ja sit jokainen sai mikrosirun niskaansa.
Jolleivat pikku kiljukaulat olleet hiljaa autossa, niin eläinlääkärissä se huuto äity kyllä ihan mahdottomaksi. Tuntu suorastaan taivaalliselta kun hiljaisuus laskeutui vastaanotolle KePon ja vanhimmaiset viedessä nappulat autoon sillä aikaa kun meikä jäi maksamaan. Sanoinkin henkilökunnalle, että ainakin tänään varmaan osaavat arvostaa hiljaisuutta...
Paluumatka meni vähemmällä jodlauksella, melkeen hiljaisuuden vallitessa. Kotipihalla katras kävi pissillä ja sit puolet halus het sisään, puolet halus leikkiä pihalla. Lopulta kun kaikki olivat sisällä, uupunut lauma nukahti ja talossa oli siltä osin täysi hiljaisuus kaks tuntia. Siinä kohti herätin pennut syömään, ettei mennyt ihan koko päivärytmi sekasin.
Tässä muuten kuva puolitusinasta menossa ulos pitkin "ajoluiskaa". Toimii todella upeesti ja toimii aika hyvin myös sisään tullessa, yllättävää kyllä.
Luiska ei kestä ihmisen painoa, joten ite käytän kapeeta palaa porrasta, joka luiskan leveydeltä käyttöön jää. Siitä toki seuraa se, et toisinaan, sisään tultaessa, joku pennuistakin kapuaa portaita perässäni, suurin osa sentään älyää taapertaa luiskaa. Positiivista on se, että portaita on käytössä niin kapee pala, ettei siinä pentu kertakaikkiaan mahdu putoamaan mihinkään päin...
Lunta on tullut kiitettävästi. Kierrettiin silti tänään "mettälenkki": meikä kulki edellä ja potki pennuille polkua. Välillä aina joku urhokas pentu painalsi ohi, mut tuota pikaa palasivat takasin taakseni. Oli varmaan huomattavasti helpompaa kulkea potkimaani kulku-uraa kun tarpoa umpihangessa.
Ja nää leonkeleet osaa sit venyttää sisäkumia, tosin sisäkumia ei nyt käytössä ole, se hautautu hankeen, mut tässä sopiva sisälelu asiaan. Kaameen ärinän saa leopennutkin aikaan kun kilpaa lelua vetävät, melkeestä ne kuulostaa ländereiltä.
Nyt Muru ei enää imetä. Ollaan siis ruokinnassakin vähitellen palattu "normaaliin" ja sekös on Murun mielestä huutava vääryys. Muru kuvittelee, tai ainakin yrittää vakuuttaa meidät, että nälkäkuolema suorastaan uhkaa. No eiköhän tuo vähitellen totu pienempiin annoksiin ja harvempiin ruokailukertoihin, toivoa ainakin sopii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti