Näyttelykuvioita, turvotusta ja lentäjä

Ja ihan vaiheessa ollaan taas tän blogin kanssa. Toisaalta jos ei just sillon ehdi kirjottaa kun asia on akuutti, niin äkkiä homma vaan jää kun asiat tuntuu jo niin vanhoilta, että mitä niitä nyt enää vatvomaan.

Viime viikonloppuna oltiin Karjaan näyttelyssä. Ilmotettuina olivat Frida ja Hedda, Heddalla olikin vika näyttely ennen mammalomaa.

Frida keksi pöydällä pyöritellä päätään ja tuomari puolestaan ei sitten uskaltanut kattoa hampaita vaan jouduin ne näyttämään. Tunnustan oitis, että vaikka tuomaria ei saakaan puhutella jne., niin enpä saanut pidettyä lärviäni kiinni, vaan jupisin ääneen, että kyllä ne hampaat ois voinut kattoa, ei tää mitään tee. Eikä teekään. Nyt sen sijaan tuomari teki hallaa Fridan pöytäkäytökselle kun jätti hampaat kattomatta kun neito vähän väisteli, sehän oli Fridalle selkeä palkinto "huonosta käytöksestä", joten sitä lajia on varmaan sit odotettavissa enemmänkin jatkossa, meinaan huonot tavathan opitaan aina kerrasta, jos joskus jonkun hyödyllisen oppimiseen ehkä tarvitaankin toistoja.

Juoksemiset meni miten meni, ois voinut mennä paremminkin. Ehkä mun ois pitänyt käydä kanssa pyytämässä vaikkas matto kehään, kuten joku siinä kuului kehätoimitisijalle selittävän, että tarttis maton kun ei koira liiku ruohikolla. No ei oo moinen tullut mieleen, että koikkeloitiin sit ihan niin kun koikkeloitiin, enkä ruohikkoa siitä syyttänyt. Seisominen hienosti. Tulos JUN ERI1, muttei SA:ta, että oisko pitänyt pitää sit vaikka suunsa kiinni.

Vanhimmainen esitti taas Heddan kun se viimeksikin meni niin hyvin, mut tällä kertaa Hedda oli kyllä kun maansa myynyt ja seiso selkä ei niin kovin hyvin. Sanoisin, että oli niiiiin raskaana, niiiiiin raskaana, jos voisin olla varma, että on raskaana... Hampaat sai kaivaa ja Heddan hampaat tuomari uskalsikin kaivaa, ravaaminen oli, no oli, ja seisominen tosiaan selkä könössä ja takajalat silleen oudosti harallaan. Eikä tuomari tykännyt, H paukahti.

Mitäs muuta me on tehty. Ei kai mitään ihmeitä. Ai niin no Frida pelästytti meidät ihan kunnolla tässä viikolla. Maanantaina vanhimmainen äkkiä sanoo, että kato Fridan rintaa, enkä mä ensin tajua mitä siitä piti kattoa kun etin jotain verta vuotavaa haavaa, ja siitä ei ollut kyse, vaan Fridan rintaan toiselle puolen oli ilmestynyt ihmeellinen roikkuva "nestepussi", sellainen ihonalainen nestekertymä, joka oli melkeen meikäläisen nyrkin kokonen eli Fridan kokoon suhteutettuna VALTAVA.

Sitä siinä sit ihmeteltiin tovi, mitään jälkiä ei näkynyt, ei itikan tekemiä jälkiä, ei käärmeen tekemiä, ei ruhjetta, ei naarmuja, ei mitään. Möllykkä oli pehmeä ja lilluva, ei mitään kovaa kohtaa. Eikä se möllykkä aristanutkaan. KePo siitä sit autoon ja viemään Frida ell-asemalle näytille, siis ihan vaan pieneläinhoitajaa aateltiin, että sanoo mielipiteensä pitääkö huolestua. Eipä osannut mitään sanoa, paitti, että kyllä kannattaa näyttää tohtorille, että aika sit seuraavalle päivälle aamupäivään.

Seuraavana aamuna möllykkä oli jo kutistunut melkoisesti, ehkä se homeopaattinenkin autto, ja vähän teki mieli perua ell-aika. KePo kuitenkin käytti Fridan näytillä, eikä ell mitään jälkiä myöskään löytänyt. Epäili, että jos amppari ois kuitenkin pistänyt. Sano, että ei tehdä mitään kun on kutistunut noin pal. Jos sit kasvaa uudelleen, niin otetaan neulanäyte. Ei onneksi ole kasvanut mihinkään, on hävinnyt koko mollukka. Ehkä Frida oli sit löytänyt vaikkas sen tontilla sijaitsevan maa-ampiaispesän, jossa viime kesänä seisoin ihmettelemässä, jotta mistä sen paarmalauma oikein siihen siunaantui...

No ei se mitään, KePokin kantoi kortensa kekoon kumauttamalla päänsä luhistuneen takakatoksen kattopeltiin. Saapu sit sisälle veri naamaa pitkin valuen. Mut mehän ei tytöt pienistä pelästytä, joten jäinen papupussi päähän, homeopaattiset suuhun, tukka leikaten, haava putsaten ja se oli siinä se. Lekuri sit kirjotti antsakuurin, mut totes, että hyvin on putsattu, ei tartte tehdä mitään. Minkä ensihoitajan maailma onkaan meikäläisessä menettänyt, vanhimmainen ehtii vielä vaikka opiskella...

Ai niin ja tavattiinhan me verenhimonen... Heräsin yöllä ukkosen jytinään, ylös ja ikkunat kiinni sekä pimennyskaihdin ikkunan eteen kun Arska edelleen pelkää salamointia. Sit unta pollaan. Tunnin päästä heräsin kun oli hiki, joten kun jyrinää ei enää kuulunut, nousin ylös, avasin ikkunan ja pudotin verhotangon. Jep, jep. No päätin, että sen on hyvä siinä pötköllään seinää vasten ja menin itekin pötkölleen, en tosin seinää vasten vaan punkkaan. Kohta kuuluu outo ääni, se jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Nousen ylös kattomaan kuka koirista tekee ja mitä; ei kukaan mitään, kaikki nukkuu autuaan unta.

Mutta makkarissa liikkuu jokin... yökkönen?? JÄTTILÄISyökkönen?? Come on, ei yökkösestä sellasta melua lähde. Siis mistä se mökä sit irtoaa?? Tönin KePoa ja käsken pistää valot, katkasija on sillä puolen punkkaa, eikä yhtään tee mieli nousta seisomaan, sillä huoneessa LENTÄÄ jotain. Valo syttyy ja se jokin lentää ja lentää ja lentää ympäri kattovalaisinta. Ei kai rouva Linnun lapsi ole vilahtanut koirien mukana sisälle?? No ei, haloo hei. Mikä ihme sitten?? Samassa tajuan: yön kulkija, lepakko!!! Lopulta se laskeutuu kattovalaisimen sakaraan. KePo hakee jäätelökipon, saa tuupittua sitkeesti lampussa roikkuvan otuksen kippoon ja vietyä sen ulos. Tilanne ohi.

Ei mitään käsitystä siitä miten lepakko oli tullut sisälle, ehkä ovesta kun koiria on käytetty pihalla tms. Tämä arvoitus ratkesi kyllä myöhemmin, katoin nimittäin eilen, että miten ikkunan itikkaverkossa on sellanen outo "naarmu". Kun sitä naarmua tökkäs, niin kas, siinä olikin reikä, lepakon mentävä reikä. Että siitä se mokoma tuli, toivottavasti ei tule toiste.

Meillä meno alkaa rauhottua ja poikienkin aivoihin on jo välittynyt tieto, että Heddan juoksut on ohi. Nyt voi taas koko lauma hengata kimpassa, mikä helpottaa elämää ihan huomattavasti. Myös se kirottu paikkojen merkkailu on lähes loppunut. Nyt sit ootellaan, että miten Heddan masu kasvaa ja montako pentua tulee ja mikä on sukupuolijakauma.

Fridakin täytti tässä ihan varkain 11 kuukautta. Kyllä aika menee hurjaa vauhtia, vastahan me se nappula haettiin. Vaan tässä neidosta 11kk-potretit.