Paita, peppu ja mainostähti

Pikkasen on tullu laiskoteltua blogin kanssa, mut on tota puuhaa riittäny sen verran, ettei oo oikein ehtiny kamalasti koneella istua ja senkin vähän kun on istunut, niin on sit tehnyt muita juttuja.

Torstaina bongasin vahingossa mainosbannerin, jossa nököttää Cello. Se ei kuitenkaan ole vahinko, että Cello siinä nököttää. Pojathan olivat töissä marraskuussa. Kuvaussessio oli niille varmasti tosi hyvä ja opettavainen reissu kaiken penturumban keskellä, aktivointia parhaimmillaan. Kylmäverisesti pakkasin molemmat pojat vieraan ihmisen matkaan, vieraaseen autoon ja kehotin käyttäytymään kunnolla. Ei tosin tullut pieneen mieleenkään, että eivät olisi käyttäytyneet kunnolla.

Alunperin Totoron oli tarkotus olla kuvassa ja Cellon vaan "seuraneitinä", mut Totorollehan siis ei oo opetettu kun lähinnä kehäkuviot, sillä ei oo (ainakaan vielä) samanlaista tekemisen paloa kun Cellolla ja tuskin siitä koskaan samanlaista "pikkuseehveriä" tuleekaan kun mitä isänsä on, vaikka alku on kyllä sinällään lupaava, mutta siinä kun Cello rakastaa "tottelemista" niin Totoro rakastaa ongelmien ratkaisua... omin päin. Lopulta siis Cello teki duunin ja olikin kuulemma sellanen työnarkomaani, ettei ois malttanut taukojakaan pitää ollenkaan. Juu, tiedän...

Sateisena marraskuun iltana kotiin palasi kaksi uupunutta länderiä. Joulukuun messarissa oli luennolla aika vänkä tunne kuunnella kuin omat koirat olivat esimerkkinä... Kaikkee sitä kokee kun vanhaks elää.

Vaan palataan tähän vuoteen. Lauantaina käytiin shoppaamassa eteiseen verhot, se on ollu suunnitteilla jo hyvän tovin, ei vaan koskaan oo tuntunut olevan oikee hetki. Ihan sellasia en löytänyt kun olin aatellut, mut noi taitaa kyllä olla paremmat, Eijalla on silmää, ei voi muuta sanoa. Samasta paikasta löysin keittiön pöytään uuden kaitaliinan... tai siis kangasta, vanhimmainen sit päärmäs sen.

Totoro ja Greta on nykyään kuin paita ja peppu. Milloin ne metästää hiiriä mettänlaidan puupinosta, milloin yritys on kova syötä lintujen pähkinät (mulla on pähkinöitä pöydällä, kun pihaan on talveks jäänyt kaks mustarastasurosta ja yritän tarjota niillekin ruokaa talven pakkasiin), milloin venyttävät sisäkumia, milloin mennä pompottavat muuten vaan.

Yhtenä päivänä naurettiin ihan kipeenä kun ikkunasta katottiin pariskunnan puuhia, olivat sillä hetkellä ihan kaksin pihalla. Ensin Totoro ryntäs mökille päin ja Greta, yrityksistään huolimatta, jäi jälkeen. Greta sit pysähty ihmettelemään siihen kaivinkoneen kulmalle, että mitähän tässä tekis. Samalla näky kuin Totoro lähti paluumatkalle (max. 100 metriä) mökin nurkalta, Greta käänty ympäri ja lähti juoksemaan, yritti oikein kiihdyttää, ilme oli "mä voitan, mä ehin ensin, mä voitan varmasti", mut ennen kun Greta oli ehtiny kunnolla auton toiselle puolen Totoro jo puhalsi ohi kuin salama.

Juu, lintulaudalla riittää säpinää. Siellä on ainakin talitiaisia ja sinitiaisia, kaks mustarastasta ja tikka. Monena vuonna on ollut myös hömötiaisia, punatulkkuja ja keltasirkkuja, nyt en ole niitä nähnyt, mut olenkin siirtänyt ruokintapaikan kauemma talosta, koska se kerää myös nelijalkasia ruokailijoita, hiiriä, enkä siis pääse seuraamaan elämää lintulaudalla kun eteisen ikkunasta. Tikalle on oma läskinpala, pikkulinnuille omat lautansa ja mustarastaita varten laitan ruokaa puutarhapöydälle, jonka oon raahannut ruokintapisteelle ja jonka yritän pitää puhtaana, jottei taudit leviäisi linnusta toiseen.

Mulla piti olla kuviakin... mut koskei niitä löytynyt koneelta, niitten täytyy sit olla kamerassa. Tai on siinä vielä kolmaskin vaihtoehto; oon nähnyt unta koko kuvien ottamisesta. Yhtä kaikki, niitä ei just nyt oo, ehkä huomenna.