Ratiritiralla, tuli talvihalla

Ollaan saatu nauttia tosi rapsakasta kelistä viime päivinä. Aamusin liikkeelle lähtö on kankeeta, vaikka auto onkin laitettu liekaan ja sekä lohkolämppäri että sisätilalämppäri kiljuu pari tuntia, vai oliko se enemmänkin. Tuntuu, ettei kulkupelissä oo sen enempää jousia kun kääntyviä etupyöriäkään... ennen Veikkolaa homma alkaa onneks sentään pelittää ja takki mulla on luokituksella -35 astetta, joten vilu ei ihan heti kuitenkaan tuu.

Lämpöilmapumppu jaksaa pakkasesta huolimatta hönkiä lämmintä, enää en tosin puhuis kuumasta. Takkauunia oon lämmittäny urakalla, eikä sekään ihan oo riittäny siinä kohti kun pakkanen koputtelee liki -30 asteessa. On siis pitäny kaivaa pari puhallinta ja yks pieni patteri naftaliinista. Patteri on päällä vaan öisin, verannan oviaukossa, verannalta kun viileetä tuntuu aina tulevan, vaan siellä nyt on seinä melkeestä ikkunaa kokonaan. Puhaltimia käytetään vesijohtojen sulatteluun...

Pesuhuoneessa on parissa paikkaa joku kunnon kymäsilta ja putket hyhmääntyy. Yleensä veskiin tulee sekä kuumaa että kylmää vettä, mut keittiöön ei tuu kun kylmää ja pesuhuoneeseen ei tuu kun kuumaa. Putket on onneks pinta-asennuksena, joten kun yhteen tiettyyn nurkkaan vähän aikaa puhaltaa, niin alkaa pesuhuoneen vesijärjestelmä pelittää ja kun puhaltaa yhteen toiseen kohti, niin jo alkaa keittiöönkin virrata myös kuumaa vettä. Vähän siis korjaustöitä tiedossa ennen ens talvea, muttei mitään mahdottomia kumminkaan.

Ländereitten mielestä näillä säillä ei kannata ulos mennä, parempi maata takan eessä läähättämässä. Oikeesti en tajua miten koirat voi maata siinä, kun ite en kunnolla saa puita lisättyä kun kuumaa hohkaa siihen malliin. Cello kyllä varmaan lataa ittensä siinä takan eessä, sillä se nukkuu edelleen yönsä sängyn alla ja makkarissa ei oo lämmitystä (siis tarkotuksella), siellä on puolentoista metrin kohilla +12 astetta ja lattia tuntuu jopa mun jalkoihin hyytävältä ja mä sentään kipitän talvipakkasillakin paljain jaloin... ulos asti. Yritin kyllä yhtenä iltana taas ottaa Cellon punkkaan nukkumaan ja se kiltisti pysykin siinä niin kauan kun käskytin, mitä nyt vilkuili koko ajan punkan reunan yli lattialle ja het kun huomio herpaantu, niin jätkä katos sängyn alle.

Kerpeleitäkin loppuu into ulkona olemiseen tossa -20 asteen kohilla. Siihen asti niillä ei oo erityistä intoa olla sisällä. Jossain siis kulkee kerpeleittenkin pakkasraja, vaikka joskus oon kuvitellu, ettei niillä sellasta ole kun ei kelpaa tulla sisälle eikä kelpaa olla kopissa, sen kun röhnötetään hangessa ja paetaan pihalle kun ovi raottuu. Nyt muutamana päivänä se on ollu vähän toisin: paetaan sisälle kun ovi raottuu.

Vanha maalainenkin meikäläisessä nosti päätään tässä yhtenä aamuna: ensimmäinen ajatus oli, että äkkiä tulet hellaan... vaan kun ei oo sitä hellaa ja töihinkin on mentävä navettaa kauemma. Muistan vuosilta kivi ja keppi entisestä elämästäni, kuin kovilla talvipakkasella joskus hampaat melkeen löi loukkua ja sormet oli siniset kun aamulla kömpi lämpimästä makkarista jääkylmään keittiöön. Sit tuikkas tulet hellaan ja pisti kahvipannun tulille, kohta oli lämmin ja kuumaa kahvia, se oli, ah, vasta jotain se. Paitsi ehkä kaikki ei moista ylellisyyttä arvostais. Oon mä joskus asunu sellasessakin paikassa, et aamulla piti rikkoo jää vesiämpäristä, et sai ees lasillisen vettä... Niin se elämä kuljettaa.

Sais kevät tulla jo.